Panuseni

Tapaaminen

2005-01-04T22:34:00.000+02:00

Tapasin Panuseni. En pystynyt kysymään häneltä yhtään mitään kun hän oli siinä edessäni ihan elävänä ja livenä. Hyvä nähdä kuitenkin. Olen tuntenut huolta. Kotona revin itseäni riekaleiksi velloen kaikissa niissä kysymyksissä jotka jäivät kysymättä. Luulin että en enää itkisi tätä. Luulin että olin kasvanut kaikkien mahdollisten rakkaussuhteiden yli ja tavoittamattomiin. Luulin että olin lopullisesti koteloinut kaikki sellaiset tunteet. Erehdyin taas ja vihaan itseäni tämän takia. EN MINÄ HALUA TUNTEA ENÄÄ MITÄÄN KOSKAAN, IKINÄ.

Yritän pakottaa itseni kirjoittamaan hänelle taas. Paitsi että tällä kertaa kysymykset menevät hänen sähköpostiinsa eivätkä blogiin. En pysty jättämään tuota suhdetta taakseni jollen saa sitä käsiteltyä loppuun. Oli tulos mikä hyvänsä niin minun on pakko saada tietää. Vain siten voin saavuttaa mielenrauhan. En haluaisi kiusata häntä kyselemällä, mutta en näe muutakaan keinoa jatkaa tästä.

Spinning

2004-12-30T23:06:00.000+02:00

Tämä on niitä päiviä kun melkein hävettää olla elossa. Tai ainakin se tuottaa jonkinasteista syyllisyydentunnetta kun niin monet ovat menehtyneet Thaimaassa sattuneessa luonnonkatastrofissa. Varsinkin hävettää surra omia asioita ja tuntea kaipausta menetettyä rakastaan kohtaan kun niin monet ovat näinä päivinä menettäneet omaisia ja jopa koko perheensä. Spinningtunnin pimeässä salissa musiikinjyskeessä itkin. Itkin menetettyä rakkautta, surua, kaipausta ja kaikkea tuskaa ja painetta mitä on päässyt kertymään sekä omista tunteista että maailman uutisista heränneistä tunteista. Kyyneleet sekoittuivat hikinoroihin ja poljin raivoisasti tuskissani kunnes ei missään enää tuntunut miltään. Tunnin jälkeen olin fyysisesti aivan poikki mutta myös henkisesti olin kuluttanut itseni lähes tajuttomaan tilaan. Jotenkin tämä toiminta on niin naurettavan raadollista.

Joulumelankolia

2004-12-24T15:43:00.000+02:00

Joulu on pysähdys jolloin on valitettavasti aikaa hengähtää ja on vaikea estää kipeitä ajatuksia. Melankoliset tunteeni tuskin tulevat joulusta mutta ehkä ilmassa leijuva juhlavalmistelujen tunnelma vaikuttaa jossain määrin. Tiedostan että vuosi on kohta lopuillaan ja se vaikuttaa tunteisiini. Tämä vuosi on ollut monella tavoin erittäin rankka. Haluaisin käpertyä talviunille ja herätä vasta sitten kun tietäisin että vastoinkäymisten ja pienten jatkuvien harmien jatkumo olisi päättynyt.

Paitsiossa

2004-12-16T23:16:00.000+02:00

Oli aika lopettaa kirjeiden kirjoittaminen Panulle. Se ei merkitse sitä että minulla ei enää olisi tunteita häntä kohtaan. Hän vaikeni minut puolikuoliaaksi. Minulla on edelleen paljon kysymyksiä joihin haluaisin saada vastauksia ja selvennyksiä. Ne vaivaavat minua varmaan loppuikäni jos en saa niihin vastauksia.

Nyt minulla on tyhjä olo. Tunteet suhteessa Panuun, siis siihen mitä joskus välillämme oli, on pakattu pieneen lukittuun lokeroon taka-alalle. Mitään muuta tai uutta ei ole tullut tilalle, eikä voikaan tulla koska se tila minkä nuo tunteet jättivät ei ole täytettävissä millään muulla. Minusta tuntuu kuin minulta olisi amputoitu raaja jota kannan selkärepussa enkä sitä voi käyttää vaikka se on mukanani koko ajan, enkä tilalle voi ottaa proteesiakaan niin kauan kun tuo alkuperäinen painaa harteitani.

Kiireitä töissä ja kotona. Lasten joulujuhlat ja kaikenlaista mikä liittyy vuoden loppuun. Toimin kuin robotti. En tunne juuri mitään kun olen päättänyt olla tuntematta. Todennäköisesti en herätä muissakaan paljoa tunteita, korkeintaan touhuamisellani lievää ärsytystä työkavereissani. Tunne-elämäni on tällä hetkellä paitsiossa, ja toisaalta suuri arvoitus. Itsellenikin. En tiedä mihin päin olen kulkemassa enkä edes osaa pelätä mitään.

Teit minuun lähtemättömän vaikutuksen

2004-11-29T11:06:00.000+02:00

En tiedä miten tämän sinulle sanoisin, olen ikäänkuin jättämässä hyvästejä. En täysin, mutta jotenkin ratkaisevasti kuitenkin. Nyt tuntuu vain siltä. Ja kun minä sanon että tuntuu, joku taas huokaa syvään ja ajattelee että voi ei ja joko taas. Itse kuitenkin luotan tunteeseen ja intuitioon, halveksikoot muut sitä miten paljon tahansa.

Voin kai sanoa että loukkaannuin vakavasti, mutta jäin henkiin kun sinä minut jätit. Minkälainen vammaisuuden aste tästä jää, sitä en tiedä. Mitään ennustetta ei ole. Oikealla kuntoutuksella saatan ehkä kyetä vielä lähes normaaliin (tunne)elämään joskus. Ehkä ja mahdollisesti ja jos kaikki menee hyvin. Surua ja kaipuuta kannan mukanani varmaan aina. Siltä ainakin tuntuu enkä voi kuvitella muuta.

Koko tämä prosessi on muuttanut minua. Sitä kai kutsutaan kasvamiseksi. Olen nyt toinen kuin silloin kun tavattiin mutta myös toinen kuin silloin kun luotani lähdit. Jos haluat tutustua minuun joskus uudelleen tulet sen huomaamaan. Miten Sinä olet muuttunut?

En tiedä miten kauan sinulle vielä haluan kirjoittaa. Olet minulle edelleen tärkeä, mutta menneisyyttä. Blogini tavoite on täyttynyt. Kirjeet sinulle Panuseni auttoivat minua jaksamaan silloinkin kun oli vaikeinta. Jätän kirjemuodon ja siirryn eteenpäin. Jatkan kirjoittamalla päiväkirjaa. En jaksa sinua puhutella kun sinä et minulle vastaa.

mesesi

Viimeisiä viestejä?

2004-11-26T01:53:00.000+02:00

Panu rakas,
Minun tekee mieli kirjoittaa sinulle ja allekirjoittaa viestini sanoin ”ikuisesti sinun mesesi”. Näin on, osa minua on sinun nyt ja aina eikä se siitä muutu tai poistu tekipä mitä tahansa. Se on vain hyväksyttävä ja sen kanssa minun on elettävä. En pysty enkä edes halua yrittää työstää tuota pois. En kadu mitään. Nyt minun on vain yritettävä löytää tälle se oma paikka repussa jota kannan mukanani ja opittava elämään tämän kanssa. Tämä olisi helpompaa jos olisit auttanut minua hieman. Kaipaan edelleen vastauksiasi moniin kysymyksiin. Ajattelin, että jos olisimme voineet keskustella kaikesta loppuun asti ehkä syyllisyyden taakka jota myös kannan mukanani ei olisi niin raskas.
Rakkaus on itsessään kevyt kantamus, raskaan siitä tekee siihen liittyvät muut tunteet.

ikuisesti sinun
mesesi

Kyynisyys tuli kylään

2004-11-23T01:25:00.000+02:00

Panuseni,
Minulla on intensiivinen surutyön vaihe meneillään. Yritän selvitä päivien rutiineista mutta muuten käperryn itseeni. Öisin näen sekavia unia ja päivällä on vaikea keskittyä mihinkään. En tiedä mihin tämä johtaa enkä ole varma että haluankaan tietää. Otan sinuun henkisesti etäisyyttä, mutta pelkään että samalla kadotan jotakin tärkeää itsestäni. Kyynisyys tuli käymään. Toivottavasti kuitenkin vain käymään ettei jäädäkseen. Kyynisyys ei ole minun lajini.

mesi

Onnitteluviestejä

2004-11-22T13:25:00.000+02:00

Panu,
Kiitit minua muistamisesta syntymäpäivänäsi. Kirjoitit että olet otettu että muistin ja halusin
osoittaa sen. Tottakai minä muistan. Miten minä saattaisin unohtaa? Mutta olet oikeassa että vaati hieman rohkeutta osoittaa se.

Tyttäreni oli otettu siitä että sinä kirjoitit viestissäsi onnittelut hänelle hänen syntymäpäivänään. Hän on kaivannut sinua paljon. Kun kerroin että lähetit
onnittelut viestissäsi tuntui kuin olisit ollut luonamme pienen hetken.

Yöllä heräsin, ja olin kuulevinani hengityksesi.

mesi

Epäonni

2004-11-21T03:24:00.000+02:00

Panuseni
Miten kauan epäonneni jatkuu? Jos jollekin tuntemattomalle kerron kuluneen vuoden vaiheista ja tapahtumista minua pidetään hulluna tai hyvänä kertojana. Ei tällaista voi tapahtua kenellekään eikä ole soveliasta itkeä menetetyn rakkaan perään. Pah. Hajonneita kodinkoneita, kuolleita ystäviä, karhuja jo maksetuista laskuista, kaikenlaisia pikkuongelmia ja rakastetun menettäminen. Siinä erittäin tiivistettynä puolen vuoden saldoa. Jos tekisin luettelon kaikista yksittäisistä, yllättävistä ja turhista vastoinkäymisistä niitä tulisi normaalifontilla noin 2½-3 liuskaa. Kai minä olen jotain oppinutkin. Suurpiirteisyyttä ja malttia ainakin. Ja suremaan. Toivon edelleen että jonain päivänä kertoisit minulle mitä oikein tapahtui. Mikä sai sinut lähtemään niin äkkiä ja jättämään kaiken mitä meillä oli. Ja haluan kertoa sinulle kaikesta siitä tuskasta ja kaipauksesta mitä olen tuntenut, että olen sinusta ollut huolissani ja olen mustasukkaisuudestani ja kateuden tunteista huolimatta toivonut ja rukoillut että sinä teit oikean ratkaisun ja että olet nyt onnellinen ja tyytyväinen elämääsi. On hetkiä jolloin minä en jaksa ajatella positiivisesti. Olen katkera ja tunnen itseni petetyksi ja vihaiseksi. Kun minulla on noita mustia ajatuksia saatan tuntea itseni läpipahaksi. Enhän minä oikeasti halua sinulle mitään pahaa, minun on vain vaikea hyväksyä että minä olen tässä häviäjä.

mesi

Elämänilo

2004-11-20T01:44:00.000+02:00

Panuseni,
Muistatko kun sinulle joskus vitsailin että olet elämäni ilo? Oikeasti toit elämääni paljon iloa ja turvaa, silloinkin kun tilanteeni oli muuten ankeimmillaan ja vastoinkäymiet kasaantuivat. Kun sinä sitten syksyllä täysin yllättäen minut jätit tuntui kuin kaikki ilo olisi elämästäni hävinnyt kertaheitolla. Aamuisin ei tehnyt mieli nousta kun odotettavissa oli totutun kaavan mukaisesti vain enemmän vastoinkäymisiä ja se ilo ja harmonia jota olin sinun kanssasi kokenut oli poissa. Minulle olisi ollut melkein sama olitko kuollut vai jossain muualla. Paitsi että vainajien takia ei tarvitse tuntea mustasukkaisuutta. No onneksi et ole kuollut, (Kenen onneksi?)

mesi

Kadonnut biisi

2004-11-19T01:07:00.000+02:00

Panu rakas,
Olen kirjoittanut sinulle laulun. Ajattelin kirjoittaa sen sinulle syntymäpäivänäsi. Nyt en kuitenkaan löydä sitä mistään. Olen muokannut sitä paperilla joten koneelta on turha etsiä. Tuntuu turhauttavalta työstää tekstiä monta viikkoa ja sitten vain kadottaa se. Tietenkin mietin miksi olen kadottanut juuri tämän tekstin ja juuri nyt. Onko tässä jotain enemmän takana kuin se että olen lahopää ja pistän tavaroita ja papereita paikkoihin joista en tajua niitä etsiä? En minä tiedä. Kadonnut mikä kadonnut. Annan sen sinulle kun sen löydän, jos sen siis löydän. Se oli mielestäni kaunis teksti. Ehkä pitäisi etsiä sille säveltäjää ja luottaa että löydän tekstinkin jostain. Syntymäpäiväsi oli ja meni ja siihen se ei ehtinyt nyt kuitenkaan. Minä jatkan kadonneen biisin etsimistä.

mesesi

Epätoivo – realismi

2004-11-18T02:31:00.000+02:00

Panu,
Juuri nyt minä tarvitsisin jonkun jota halata, olkapään johon nojata ja sylin jossa voisin levätä hetken. Kaipaan sinua. Kuitenkin tiedostan että kaipaan sitä sinua joka olit silloin kun olimme vielä yhdessä. En tiedä paljonko olet muuttunut. Jos palaisit olisi meidän tutustuttava uudelleen. Se olisi ihan eri ja uusi juttu koska paluuta mihinkään entiseen ei ole. En minä sinua odota. Minä suren menetystä. Mutta totta puhuen en panisi pahakseni jos vielä kohtaisin jonkun ihmisen josta tulisi minulle tärkeä ja läheinen. Se voisi olla sinä tai joku muu. Mutta en usko sellaisen tapahtuvan. Olen realisti ja tiedostan että todennäköisyys on erittäin pieni että yli 40-vuotias tavallinen nainen löytäisi jonkun ”läheisen ihmissuhteen”. Vaikka tässä suhteessa olen epätoivoinen niin en kuitenkaan suostu käyttäytymään epätoivoisesti. Kunnioitan itseäni sen verran että olen mieluummin paitsi kuin että tekisin huonoja kompromisseja. Joku voi olla sitä mieltä että se ei ole viisasta, mutta minun arvomaailmassani se on oikein.

mesi

Kadonnut nauru

2004-11-17T03:11:00.000+02:00

Panu,
Kaipaan sinua tähän vierelleni, kirjoitit minulle tasan vuosi sitten. En muista mitä silloin siihen vastasin (todennäköisesti tulin luoksesi), mutta vastaan nyt: Niin minäkin kaipaan sinua. Sori jos vastaus viipyi..

Kestätkö sinä minun huumorintajuani vielä? Joku voisi kai sanoa että ”pientä vittuilua koko ajan”, mutta me nauroimme samoille asioille ja usein nauroimme yhdessä myös samoille ajatuksille joita ei tarvinnut edes ääneen todeta. Sitä minä kaipaan todella paljon. Tuntuu että en ole saanut nauraa koko syksynä. Minulta on nauru kadonnut. Tietenkin mietin myös sinun naurun aiheitasi. En tiedä onko minulla syytä olla mustasukkainen, todennäköisesti on. Se ei naurata.

mesi

Oletko sinä siellä?

2004-11-16T23:59:00.000+02:00

P,
Et voi kieltää minua rakastamasta.
Haluaisitko?
Onko tämä sinusta jo kiusallista?
Luetko tätä edes?

mesi

Väsyttää

2004-11-15T01:08:00.000+02:00

Panu,
Minusta tuntuu siltä kuin jokin ajanjakso olisi päättymässä ja vaihtumassa toiseen. En tiedä mikä se on ja millä elämänalueella se vaikuttaa mutta tuo tunne on. Ei minua pelota, mutta en voi innostuakaan kun en vielä tiedä mistä on kyse. Minulla on sinua ikävä, mutta alan alistua jo tähän yksinäisyyteen. Olin vain toivonut että tämä syksy olisi ollut vähän erilainen.

Lapset ovat piirtäneet sinulle kasan ”synttärikortteja” ja kyselivät koska sinä tulet meille. Sanoin etten tiedä ja että sinulla varmaan on kiireitä ja en tiedä tuletko joskus. Piirustukset yritän salakuljettaa paperinkeräykseen. Oikeastaan olisin minäkin halunnut piirtää sinulle, mutta ehkä riittää että kirjoitan. Kun siivosin puhelimestani viestejä luin taas sinultakin saamiani vanhoja tekstiviestejä. Jossain viimeisimmistä lupasit kirjoittaa minulle. Siitäkin viestistä on jo pari kuukautta. Valvon taas enkä tiedä miksi. Väsyttää.

mesi

Tuulee taas

2004-11-14T23:07:00.000+02:00

Panuseni,
Eilinen olikin vain tyyntä myrskyn edellä, vai pitäisikö sanoa myrskyjen välillä, vai puhua vain tauosta myrskyssä.. Nyt tuulee taas myrskylukemissa.

Eilen taisi töissäsi mennä lujaa uutisista päätellen. Inhottava kun olen ajattelin että kiva tietää että elät ja voit hyvin (nähtävästi niin, tai ainakin jotenkuten kun olet töissä) ja että siinä meni mahdollisesti romanttinen perheiltasi. Vaikka minä halveksin mustasukkaisuutta alhaisena tunteena niin kieltämättä siinä on jotakin hyvin inhimillistä.

Taas on viikko kulunut. Ilman sinua. En tiedä miten tämänkin viikon kestin.

mesi

Mustaa

2004-11-13T01:15:00.000+02:00

Panuseni,
Panu-myrsky laantui ja minä tunnen että olen vielä jossain määrin olemassa kaikesta huolimatta. Olin ystävän hautajaisissa tänään. Se oli kaunis tilaisuus ja ylitin itseni osallistumalla siihen. Tiesin että minun on itseni vuoksi pakko osallistua, mutta en tiedä mistä sain voimia siihen. Sen lisäksi että tilanne oli henkisesti raskas se oli sitä myös fyysisesti koska kappelissa oli kylmä ja minun flunssani oli pahimmillaan.

Illalla lapset kyselivät hautajaisista ja yritin kertoa heille sen minkä jaksoin. He kysyivät pukeudutaanko hautajaisiin aina mustaan hameeseen ja kerroin että yleensä pukeudutaan mustaan ja että sitä pidetään surun ja kunnioituksen värinä, mutta että housutkin käyvät hyvin. Lapset huomauttivat minulle että olen koko syksyn pukeutunut mustiin. Niin olenkin. Koko syksy on ollut minulle suruaikaa ihan muutenkin. Huomaamattani olen ehkä valinnut mustaa nyt useammin kuin tavallisesti.Muutenkin pidän paljon mustista vaatteista, mutta ehkä ennen olen täydentänyt niitä enemmän muilla väreillä. Itse en ole huomannut tai ajatellut miten pukeudun, mutta lapset näköjään huomaavat kaiken.

mesi

Myrsky nimeltä Panu

2004-11-12T19:51:00.000+02:00

Panuseni,
Vahinko etten ole itsetuhoinen luonne. Tämä myrskyhän on kuin tehty ja nimitetty siihen että heittäytyisin sen vietäväksi. Pahus, tästä olisi tullut niin näyttävä loppu.

mesi

Flunssa

2004-11-11T01:50:00.000+02:00

Panuseni
Nimipäiväonnittelut! Mitä sinulle kuuluu? Miten sinä voit? Minuun iski flunssa yllättäen ja äkkiä arvaamatta eilen illalla. Hieman tokkurainen olotila ärsyttää ja turhauttaa ja pitää kotona. Muistatko kun kerran hoivailit minua yhden viikonlopun kun minulla oli flunssa? Toit minulle lämmintä mehua sänkyyn ja hieroit rentouttavasti jalkojani. Olisipa nyt samanlaista palvelua .

mesi

Normitetut tunteet?

2004-11-10T01:56:00.000+02:00

Panuseni,
Satuin kuulemaan muutaman ahdasmielisen kommentin päättyneiden suhteiden suruajasta. Vaikuttaa siltä että varsinkin eräät plus miinus kolmekymppiset naiset ovat suuressa kaiken kommentointivimmassaan laukomassa yleispäteviksi totuuksiksi asettamiaan lausahduksia huomaamatta itsekään että kuulostaa ontolta ja kokemuksen äänikin on vielä pientä piipitystä. Heidän keskuudessaan ”vallitseva käsitys” näyttää olevan että menetettyä rakastettua ei saa surra, ja jos suree niin surullekin on normitettu maksimiaika jota ei saa ylittää.

En väitä olevani mitenkään erityisen rohkea, mutta olen valmis ”ylpeänä ja selkä suorana” (igitt!) kohtaamaan vastoinkäymiset ja myöntämään että rakastan ja kaipaan. Selvitän itseni kanssa välejä koko ajan. Ehkä joku voi oikeasti paremmin niin että tukahduttaa tunteensa ja jatkaa matkaansa kuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan, mutta tämä ei sovi minulle. Olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja olen ylpeä siitä että (vihdoin) uskallan myöntää mitä tunnen, tarvitsen ja haluan. Vaikka tämä ei ehkä tuo onnea minulle suhteessa muihin ihmisiin niin olen näin kuitenkin onnellisempi ja levollisempi itseni kanssa.
Rehellisyydelläni ehkä menetän mahdollisuuden luoda suhteen siihen ”toiseksi parhaaseen” parisuhdekandidaattiin joka tielleni saattaa osua, mutta uhraan hänet mielelläni koska minulle kelpaa vain paras. Jos minulle tulee epätoivoinen ”olis edes joku” –olotila haen mieluummin rehellisesti pelkkää rakastajaa lupaamatta sen enempää. Tunteeni eivät ole kauppatavaraa tai keinottelun kohde tai väline.

Suhtaudun huvittuneesti ajatukseen siitä että joku todellakin on miettinyt mikä on sopiva aika surra menetetyn rakkaussuhteen jälkeen tai että joku miettii miten tunnistaa ”sen oikean” jostain ”väärien” joukosta (sic!). Minun näkökulmastani tuollaisten sääntöjen etsiminen ja ”normittelu” mitä jotkut näyttävät harrastavan vaikuttaa lähinnä epäkypsältä. Rakkaussuhteista(kin) on helppo keksiä kaikenlaisia ”sääntöjä” ja ”normeja” jos ei ole koskaan rakastanut. Niitä voi ja saakin ihan vapaasti keksiä itselleen kunhan niillä ei analysoida muiden suhteita.

Kun minä tapasin sinut olit jo eronnut. Kerroit että olit käsitellyt suhteesi exään ja erosi ja että kaikki oli selvää. Olit väärässä mutta luultavasti et tiennyt sitä itsekään silloin. Minä aavistin sen, mutta uskoin sanaasi ja siihen mitä minulle kerroit. Mitä muutakaan olisin voinut? Et kuunnellut varoituksiani. Minä olin sen sijaan ”valmis” exääni jo ennenkuin erosin. Minusta on hieman ironista että sinä olit meistä se heikko joka palasit exäsi luo meidän intensiivisen yli vuoden kestäneen suhteemme jälkeen. Ehkä tämä oikeasti kertoo meistä jotakin ihmisinä ja siitä miten eri tavalla käsittelemme asioita? Arvottamatta ja arvostelematta voinemme myöntää erilaisuutemme.

mesesi

Päättömät klovnit

2004-11-09T01:56:00.000+02:00

Panuseni,
Työasioissa joudun käymään kotisi lähellä. Tuntuu pahalta nähdä paikat joissa olemme olleet yhdessä. Tuntuu myös iljettävältä matkustaa bussissa melkein kotiovellesi kun olen menossa muualle. Silmäni kostuvat ja tuntuu siltä kuin otsan sekä rintakehäni ympäri kiristyisi jokin vanteentapainen kidutusväline. Minua ahdistaa. Onneksi on bussilakko niin oli hyvä syy olla käymättä sielläpäin tänään.

Perjantaina Esko Lainakissa lähtee kotiinsa. Täällä olisi taas kollin paikka vapaana, mutta en ehkä ihan heti uutta (kissaa) ota. Viihdyin tämän katin kanssa erinomaisesti vaikka se ei kaikista lapsistani oikein pitänytkään ja vaikka se saalisti minua yöllä kun nukuin. Kiva herätä siihen kun pitkäkyntinen kissa hyppää koko voimallaan päälle. Ei ihme että näin unta sirkuksesta ja päättömistä klovneista..

Runsas viikko aikaa syntymäpäivääsi etkä ole vielä valinnut lahjaasi niistä vaihtoehdoista mitä sinulle annoin. Ilmoitathan. Vai varaanko sihteeriltäsi ajan ja tulen laulamaan ruusukimppu kourassa työpaikallesi? Sain kutsun erääseen seminaariinkin jossa olet puhumassa, mutta aiheet eivät minua kiinnosta joten en viitsi raahautua paikalle vain sinua ihaillakseni. (Sori!) Ehkä siihen ihailemiseenkin vielä tulee toinen tilaisuus.

mesi

Hana(sta) tippuu

2004-11-08T22:52:00.000+02:00

Panuseni,
Loppukesästä sinulla oli tapana vitsailla että ”ei tipu” kun kävit luonani. Autoit minua keittiön vesihanan korjaamisessa kun siitä tippui. Nyt se hana taas vuotaa, mutta toisesta paikasta. Tuletko korjaamaan sen? Olisi täällä monta muutakin asiaa joissa voisit päteä.. Samalla voisit esimerkiksi korjata vähän minun itsetuntoanikin. (Minä vanha, ruma ja lihava, joka en sinulle kelvannut..)

Lähde kanssani lounaalle. Haluan tavata sinua niin kauan kun elän. Enhän tiedä koska on minun vuoroni poistua täältä. Jotkut ystävistäni ja tuttavistani lähtivät jo. Haluan että välimme ovat selvät kun minä lähden.

Minusta tuntuu että olen sanonut sinulle nyt suunnilleen kaiken mitä minulla oli tällä hetkellä sanottavana. Kaksi kuukautta olen sinulle kirjoittanut joka päivä. Päiväkirjassani onlisää ajatuksia, mutta jääköön ne omaksi tiedokseni. En tiedä onko minulla enää mitään lisättävää. Ehkä koet päässeesi tavoitteeseesi jos hiljennät minut omalla vaikenemisellasi ja välinpitämättömyydelläsi (joksi minä vaikenemisesi tulkitsen)? En usko että oikeasti pystyn vaikenemaan ennenkuin sinä vastaat minulle. Haluaisin tehdä sovinnon kanssasi. Mutta siihen tarvitsen sinua.

mesesi

Andante

2004-11-07T16:59:00.000+02:00

Panuseni,
Nukuin viime yön huonosti. Ensin en saanut unta ja sitten kun nukahdin heräilin koko ajan. Näin unenpätkiä jossa oli kuolema vahvasti läsnä. Se ei minua pelottanut, enkä tiedä kuka tai ketkä unissani oli tai olivat kuolemassa, mutta se kosketti minua silti syvältä. Käsittelen varmaan unissanikin menetyksiäni, mutta minulla on kalvava tunne että jotain tähän liittyen on vielä tulossa. En pelkää, mutta minulla on olo että minun on viimeistään nyt aika olla täysin rehellinen itselleni ja siinä mitä teen itselleni ja muille. Sitä olen tavallaan työstänyt jo koko syksyn, mutta tämä tunne on vain vahvistunut. Minusta tuntuu hyvältä että voin katsoa itseäni peiliin ja sanoa että tuo olen minä. Minun ei tarvitse piilotella mitään ja tuntuu ettei minun tarvitse pelätäkään vaikka mitä olisi tulossa.

Varovaisuus on muuttumassa varmuudeksi. Kuka sanoikaan että mikään ei ole niin varmaa kuin muutos (epävarmuus).. En osaa selittää miten tämä liittyy meihin ja minun suhtautumiseeni sinuun. Tähän blogiin ja näihin sinulle osoitettuihin kirjeisiin tämä liittyy sikäli että tämä on tässä asiassa minulle se ainoa oikea tie. Minun on kelattava ajatuksiani avoimesti ja perusteellisesti ja kerrottava sinulle kaikki. Vain siten voin olla itselleni rehellinen. Rakastan sinua.

Haluaisin tässä soittaa sinulle lempikappaleeni Vivaldin konsertto piccololle (sopranino) C-duurissa, Andante. (esim. hans Martin Lidenin esittämänä).

mesesi

Pyyntö

2004-11-06T03:03:00.000+02:00

Panu,
Sain suruviestin eilen. Olen menettänyt taas yhden ystävän. Surullista, että hautajaisvaatteet ovat tänä vuonna käytetyin juhlapukuni. Ajattelin vaihtaa kukkakauppaakin. Tuntuu jotenkin hassulta mennä puolen vuoden sisällä ostamaan viidettä hautajaiskimppua. Tai ehkä kohta saan sieltä jonkun sarjakortin jolla saan joka viidennen hautajaiskukan puoleen hintaan..

Nauran ja itken vuorotellen ja väärässä järjestyksessä koska on niin absurdi ja epätodellinen olo. Elämän yllätyksellisyys ja varsinkin sen loppu lyö minua kasvoihin, talloo ylitseni, nujertaa. Koska on minun vuoro? Minua pelottaa ja tunnen syyllisyyttä tietämättä syytä.

Haluan tavata sinua mahdollisimman pian. Emme koskaan voi tietää koska on liian myöhäistä. Toivon että olisit rohkea ja suostuisit. Emme ole riidelleet mistään mutta kuitenkin haluan tehdä ikäänkuin sovinnon kanssasi. Haluan kiittää ja pyytää anteeksi ja ”what ever” ihan siltä varalta että se saattaa olla viimeinen mahdollisuus.

mesi

Harmaa päivä

2004-11-05T02:59:00.000+02:00

P,
Ankea syyspäivä. Taivas on harmaa ja ilma täynnä sadetihrua. Sadetakin ja paidan alla valuu selkärankaani pitkin hikinoro, mutta jos vaatetta vähentää tulee hampaita kalisuttava vilu. Ilma on samalla sekä pehmeä että raaka. Tässä on jotain samaa kuin minun olotilassani tänä syksynä. Jotain todella raakaa ja rankkaa, mutta toisaalta hyvin... inhimillistä? Poissaolosi kaikuu tyhjyyttä.. Voiko niin sanoa? Tarkoitan että jos olisit kanssani ei olisi niin kolkko olo ja minulla olisi paremmat valmiudet kohdata tuo kylmyys ja koettelemukset. Antaisit minulle tukea, turvaa ja voimia kuten ennen. Tietenkin toivoisin että se olisi molemminpuolista, että minäkin voisin antaa sinulle jotakin mitä Sinä tarvitset. Mietin, mitä sinä olisit tarvinnut tai halunnut jota minä en sinulle pystynyt antamaan? (Haluaisin vain tietää) Ja tarvitsisitko nyt jotakin sellaista mitä voisin sinulle antaa?

mesi

Kylällä

2004-11-04T02:57:00.000+02:00

Pee,
Työasioissa joudun käymään joskus lähellä kotiasi. Mieluiten pysyisin poissa koko kylästä. Tekee pahaa nousta bussiin jolla olen niin monesti tullut luoksesi tai kulkea kauppakeskuksessa jossa kävimme yhdessä ruokaostoksilla. Sitäpaitsi pelkään että törmään siellä sinuun tai perheeseesi. Muistotkin satuttavat tarpeeksi. Onko sinulla enää muistoja? Oletko jo unohtanut kaiken?

mesi

Kuuletko?

2004-11-03T17:07:00.000+02:00

Panuseni,
Haluan että kuuntelet minua. Haluan että kuuntelet minua vaikka puhun sinulle kuiskaten. Haluan että kuuntelet minua vaikka jokainen lauseeni alkaisi pienellä kirjaimella. Kyllä minä osaan HUUTAAkin, mutta siinä vaiheessa kun on pakko korottaa ääntä on jo jotakin menetetty.
Kuuletko sinä minua?
Kuunteletko?

mesesi

Lahja?

2004-11-02T00:18:00.000+02:00

Panu,
Syntymäpäiväsi lähestyy. Sinä täytät pyöreitä vuosia samana päivänä kun tyttäreni täyttää neljä. Minä haluan onnitella sinua ja antaa sinulle lahjan. Miten olisi romanttinen kylpyläviikonloppu kanssani, tantrahieronta yhdessä tai lahjakortti korvanreiitykseen sekä koru? Jollet halua kanssani viikonlopunviettoon niin haluaisin ainakin antaa sinulle tuon pienen kultaisen korvarenkaan. Mutta koska olet suhtautunut varauksellisesti tuohon koruideaan aikaisemmin en uskalla tämän eteen tehdä mitään ilman lupaasi. Ilmoita minulle kumman otat, viikonlopun kanssani vai kullan korvaasi. Ja kerro myös mihin osoitteeseen voin lähettää kukat, työpaikalle vai kotiin? Vai tuletko kenties noutamaan? Voisit samalla vastata muutamaan tässä blogissani aiemmin esittämääni kysymykseen...

mesi

Talviaikaan

2004-11-01T01:32:00.000+02:00

Panuseni,
Kaksi kuukautta ilman sinua. Aika jolloin olen tuntenut olevani enemmän kuollut kuin elossa. Kaksi totaalisen ilotonta kuukautta.

Toissayönä siirryttiin talviaikaan. Aamulla kun siirsin viisareita taaksepäin kävi mielessäni että voisinpa tunnin sijasta siirtää aikaa yhdellä vuodella taaksepäin. Silloin minulla olisi kymmenen kuukautta aikaa kanssasi ja jos asioiden kulkuun pystyisin vaikuttamaan niin ehkä pystyisin ehkäisemään eron. Tai sitten en. Vaikka vuosi sitten olin tiiviisti kainalossasi en muuten haluaisi takaisin vuoden takaista elämäntilannettani, vain sinut.

Jäin unelmoimaan tätä kirjoittaessani. Kelaan ihania hetkiä joita kanssasi sain kokea. Olen onnellinen siitä kaikesta, mutta se että minut hylkäsit on jättänyt haavan ja mustan varjon tämän kaiken ylle. Odotan edelleen että selittäisit.

mesi

Seksi?

2004-10-31T01:25:00.000+03:00

Panuseni,
Analysoidessani tapahtumia ja etsiessäni syitä häipymisellesi olen tietenkin analysoinut seksisuhdettammekin. En tiedä mitä ajattelisin asiasta. Emme juurikaan keskustelleet suhteemme fyysisestä puolesta. Olisi pitänyt puhua paljon enemmän, mutta eihän meillä ollut aikaa! Nyt kun sitä aikaa olisi ei ole enää koko suhdetta. Jollain tasolla suhteemme toimi hyvin fyysisestikin, jollain tasolla ei. Minä olisin halunnut jotain enemmän, mutta minä en tiedä mitä sinä olisit halunnut. En kysellyt paljoa enkä ehdotellutkaan juuri mitään koska en halunnut sinua painostaa. Sinä et kertonut ja odotin että oma-aloitteisesti olisit sopivan hetken tullen puhunut. Odotin turhaan. Sitä sopivaa hetkeä ei koskaan tullut.

Mitä sinä halusit? Miten? Miten sinä koit minut? Kaikki ihmiset haluavat varmaan joskus kokea olevansa haluttavia ja himoittavia. Kun suhde päättyy sillä ei usein ole mitään tekemistä seksin kanssa mutta hylkäämisen kokee kuitenkin helposti juuri seksuaalisena loukkauksena. Minäkin pohdin miksi sinä et minua halua. Olenko mielestäsi vanha, lihava ja ruma? Olinko liian aktiivinen vai passiivinen? Kertoisit mitä ajattelet.

Minä en usko mihinkään suhteeseen omalla kohdallani enää. Aika on ajanut ohitse. Yli 40-vuotiaan äiti-ihmisen ei kannata ruokkia mitään illuusioita siitä että joku kiva ihminen olisi kiinnostunut. Kaikki kivat ihmiset ovat jo varattuja. Minäkin olen varattu, olen tunteillani kiinni sinussa. Kuitenkin olisi mukava tuntea olevansa haluttu ja itsekin tuntea halua. Onko se mahdollista? Minkälainen pervo voisi haluta yli nelikymppistä kolmen lapsen äitiä jolla on selluliittia reisissä? Tuskin kukaan. En edes tiedä pystyisinkö mihinkään. Aion kuitenkin yrittää. Kerään rohkeutta ja aion etsiä jonkun varatun miehen yhden illan seikkailuun. En vain tiedä mistä tuollaisia löytää. Ja sitä rohkeuttakaan en ole vielä löytänyt.
Sinua minä kaipaan.

mesesi

Vapaus on suuri vankila ..

2004-10-30T01:38:00.000+03:00

"Rakkaus on voima, joka repii kappaleiksi,

kun omatunto soimaa etkä pyytää voi anteeksi

sanoja joita sanoit, jotka saivat hänet kyyneliin,

kun sanoa vain tahdoit että vielä joskus palaisit."

(Pelle Miljoona: Vapaus on suuri vankila)

Pieniä vastoinkäymisiä

2004-10-29T13:55:00.000+03:00

Panu,
Pienen hiljaiselon jälkeen on konkreettisten vastoinkäymisten rintamalla jälleen alkanut tapahtua. Viikko sen jälkeen kun jääkaappi pimahti ja meni vaihtoon jouduin vaihtamaan kuukauden minulla olleen cd-soittimen. Sain toisen tilalle koska kyse oli jostain valmistussarjan virheestä. Se toinen hienompi ja toisen merkkinen cd-soitin jonka sain vaihdossa ei soittanut yhtäkään cd-levyä. Sain sen vaihdettua toiseen samanmerkkiseen joka nyt toimii. Muita pieniä samantasoisia mutta muuten erilaisia ja riittävän turhauttavia asioita on ollut nyt taas joka päivä. Eräs yritys karhuaa puhelinlaskua joka on maksettu, etsin kuittia siitä yhden yön. Eräs toimeksiantaja työssäni on maksanut ylimääräistä veroa työstäni koska ytitykseltäni oli jostain syystä tippunut ennakkoperintämerkintä. Parinsadan euron keikasta meni näin 35,5% veroa. Käsittämätöntä. Ja kaikki on taas asioita joille minä en oikeastaan voi yhtään mitään ja tapahtuvat minun teoistani riippumatta aiheuttaen minulle vain harmia ja harmaita hiuksia kaikkine selvittelyineen. Lisäksi eräässä kymmenen hengen keskusteluporukassa jossa olen runsaan vuoden ollut melko aktiivisesti mukana eräs henkilö on kuollut. Vaikka minä en ole tehnyt mitään tai voinut mitään niin kaikki tällaiset harmit ja läheisille ihmisillekin tapahtuvat ikävät asiat koskettavat. Miksi aina minulle? Mitä minä olen tehnyt niin että minulle kertyy näitä harmeja ja jos ei omia niin joudun näkemään läheltä toisten onnettomuuksia? Mikä kirous minussa on että näitä kertyy ympärilleni? Eikö tässä yhdessä isossa menetyksessä olisi minulle ihan tarpeeksi? Miten paljon minun on tarkoitus jaksaa?

Kun sinua eniten tarvitsisin sinä et ole luonani.

mesi

Anteeksi

2004-10-28T10:40:00.000+03:00

Panu,
Pyysin sinulta anteeksi viimeksi pari viikkoa sitten kun olimme lyhyesti sähköpostiyhteydessä. Vastasit että sinun kai pitäisi pyytää minulta anteeksi. Et kuitenkaan pyytänyt.

Ei kenenkään pidä mitään. Anteeksi pyydetään jos tuntuu siltä että haluaa pyytää anteeksi, ei siksi että pitää jotakin jossakin tilanteessa. Anteeksiantamiseen pätee sama asia. Ei sitä anteeksipyyntöä tarvitse odottaa. Anteeksi voi antaa silti. Minä annan sinulle anteeksi joka päivä, monta kertaa päivässä ja asioista joista sinun ei ehkä tulisi mieleenkään pyytää anteeksi. Ei sinun tarvitse tietää. Riittää että tunnet sen puhtaan ilmapiirin kun tavataan. Ei sinun tarvitse miettiä pitääkö sinun jotakin. Ei sinun pidä mitään minun suhteen. Jos haluat ja sinusta tuntuu että sinulla itselläsi on tarve pyytää minulta anteeksi niin silloin teet sen. Ja jos et sittenkään saa sanotuksi niin tiedät ainakin että se vaivaa eniten sinua itseäsi.

mesi

Pure love

2004-10-27T01:15:00.000+03:00

Panuseni,
Rakas. Tarvitsen tätä kestämätöntä rakkautta. Se ei kestänyt. Tarvitsen sinua. Minä en kestä. Ilman sinua. Joskus minusta tuntuu että voisin tehdä mitä tahansa vuoksesi. Mitä vain pyydät minulta. Ei minulla ole sellaista ylpeyttä joka sen estäisi. Toisaalta en usko että minulta mahdottomia pyytäisitkään.

Kaipaan sinua, kaikkea sinussa. Jopa ärsyttävää tapaa nyppiä partaasi. Kaipaan parransänkesi tekemiä naarmuja leuallani. Minä raastan hiuksiani epätoivossa. Kun viimeisen kerran kävit luonani ja olit ilmoittanut ettet enää palaa join lähdettyäsi haalean kahvin kupistasi ja annoin huulteni viipyä kupin reunalla. Sen josta sinä olit huulillasi juonut.

Miksi sinä et jättänyt minua aikaisemmin? Aikaisemmin kun ehkä ei olisi sattunut yhtä paljon. Tiedämme molemmat että olisi sattunut. Paljon. Meillä ei ollut paluuta. Olimme jo toisissamme niin syvällä ettei kivutonta eroa voinut olla. Kuitenkin sinä teit sen. Minä en ymmärrä miksi. En voi uskoa että sinä et tuntisi yhtään kipua tästä, että sinuun ei sattuisi ollenkaan. Kuitenkin sinä teit sen.

Minä en valinnut sinua etkä sinä minua. Meillä oli vain paikka toistemme vierellä ja se tuntui oikealta. Mikä sen muutti? Mikä sai sinut tekemään siirron luotani? Kuin ratsu kaksi ruutua ja sivuun. Läheltä ei kovin kauas mutta tavoittamattomiin. Minä en valinnut rakastaa sinua. Rakkaus valitsi minut ja minun oli vain antauduttava, rakastettava. Niinpä minä en myöskään tiedä miten rakastamisen voisin lopettaa. Minun on vain antauduttava, kärsittävä. Jatkettava rakastamista kun en osaa lopettaakaan.

Minä pelkäsin tuskaa ja kuitenkin päästin sinut lähelleni. Sinä lupasit ettet satuta minua ja kuitenkin haavoitit syvältä ja yllättäen.

Haen toisen syliä vain kuvitellakseni että sinä olet siinä. Pettyäkseni kun vieras syli tuntuu vieraalta. Luon ehkä turhia toiveita jollekin. Olen näennäisesti mukana kunnes huomaan että se on väärin. Kaikki on väärin kun se joku et ole sinä. Jätän jonkun kaipaamaan jotain jota ei edes ollut. Minä olen sinun, en minä voi olla jonkun toisen. Sinulla on joku toinen, minulla ei ole ketään. Vain muistot sinusta. Jokainen hellä kosketus on edelleen tarkoitettu vain sinulle.

Haluan soittaa sinulle, kuulla äänesi, mutta pelkään että se on viimeinen kerta kun puhut minulle. Olet valinnut enkä voi sinua muuttaa. Ei ketään voi pakottaa rakastamaan. Enkä minä voi tietää mitä sinä tunnet kun sinä et kerro minulle. Minä tukehdun tähän hiljaisuuteen.

Mustasukkaisuus repii minua. Mustimpina hetkinä toivon jopa kuolemaa. Jos minä en sinua saa en siedä että kukaan toinenkaan sinua saa. Tai, kun valitsit toisen toivon että menetät hänet ja joudut kärsimään. Tai, kun ajattelen näin pahoja asioita olisi paras että itse lopettaisin hengittämisen. Saisit vuorostasi kärsiä, katua että kuljit onnesi ohitse, tuntea tuskaa menetetystä. Olen vakuuttunut siitä että kärsisit. Ja se lohduttaa minua. Se olisi sinulle ihan oikein. Kaiken tämän jälkeen. Kuitenkaan en sitä tee. Kärsin, mutta rakkaudesta sinuun minä en sinua haavoita vaikka voisin. Pure love, panuseni, pure love. Kuin vastajauhetun kahvin aromi joka leijuu ilmassa vaikka miten tuulettaisit ja jota et saa loppumaan jollet tuhoa myllyä joka niitä kahvipapuja jauhaa. Tuo pikantti aromi ei ole vain pieni osa elämäsi tuoksuja vaan jatkuva muistutus siitä mitä oli ja mitä olisi voinut olla jos olisit valinnut toisin.

mesesi

Hullut päivät

2004-10-26T22:29:00.000+03:00

Panu,
Jotkut päivät vain ovat sellaisia. Heti aamusta kaikki kulkee hitaalla tai ihan väärin. En herännyt herätyskelloon (niihin neljään), en tiennyt mitä pukisin koska kaikki kiristi tai liehui tai olivat väärän värisiä tai pyykissä. Hiukset olivat rasvaiset mutta en ehtinyt niitä pestä, myöhästyin bussista ja koska odotin seuraavaa bussia myöhästyin junastakin. Olin unohtanut tärkeän paperin kotiin ja vaikka se ei olisi ollutkaan niin tärkeä se harmitti kuitenkin juuri tällaisena päivänä. En ehtinyt syödä ja tuntui etten saanut mitään oikeaa aikaiseksi, en ehtinyt minnekkään enkä uskaltanut tarttua mihinkään kun kaikki olisi mennyt kuitenkin puihin. Illalla oli tyytymätön olo kun kaikki oli tahmannut koko päivän.

Tällaisina päivinä pitäisi voida sanoutua irti kaikesta järjellisestä toiminnasta ja vain maata sängyssä lukemassa viihdekirjallisuutta. Tällaisen päivän iltana haluaisin jutella kanssasi puhelimessa niinkuin joskus ennen ja saada sinulta lohdutusta ja kauniin unen toivotuksia. Tällaisen päivän iltana kaipaus tuntuu kipeämmältä kuin kipeältä ja yksinäisyyteni tuntuu kylmältä veitsenterältä rintakehääni vasten. Tällaisina päivinä ihmettelen mitä täällä sählään ja miksi.

me

Kuluttavaa

2004-10-25T22:37:00.000+03:00

Panu rakas,
Minä rakastan sinua edelleen. Olet päivissäni läsnä aamusta iltaan. Koska rakkaus muuttuu pelkiksi muistoiksi? Silloinko kun en sinua enää odota? Kun sylini ei ole sinulle enää avoin? Silloin kun aika on ajanut ohi ja ajatukset täyttyvät muista asioista? Silloin kun muistot eivät enää satuta? Kai minä voin sanoa että en sinua enää kovin aktiivisesti odota, mutta niin kauan kun rakkaus ei ole pelkkiä muistoja uskallan sanoa että rakastan. Ehkä rakkauteen liittyy toivoa ja odotusta tunteen tyydyttämisestä? Vaikka aktiivisesti kiellän että toivon sinun vielä palaavan tunteeni puhuu toista kieltä. Hankalaa on elää itsensä kanssa kun järki ja tunteet ovat jatkuvassa ristiriidassa. Haluan näyttää että pärjään, että yksi mies ei elämääni hetkauta. Ja kuitenkin kaipaan ja toivon ja vääntelehdin tunteiden tuskassa ja kaikki tunteet heittävät kuperkeikkaa ja kuluttavat energiani hälytystilaan.

sinun mesesi

Terveysmessuilla

2004-10-24T13:09:00.000+03:00

Panuseni,
Kävin kauneus- ja terveysmessuilla. Hah, minä vanha, ruma ja lihava.. En ollut yksin. Messukeskuksessa tungeksi ties miten monta tuhatta muutakin ihmistä. Lohduttavaa oli että sinne oli eksynyt muitakin vanhoja, rumia ja lihavia.. Kaikenlaisia hömpötyksiä ja turhia juttuja oli esittelyssä mutta myös joitain ihan kiinnostavia. Kaikenkaikkiaan tuntui että tarjonta oli nyt terveemmällä pohjalla kuin vielä pari vuotta sitten. Ihmettelen kyllä niitä ihmerasvoja ja rinnankohottajia.. tai oikeastaan ihmettelen niiden käyttäjiä. Jos minä en tällaisena kelpaa niin ei sitten. Tuskin sinäkään olisit luokseni jäänyt vaikka minulla olisi ollut kumituet rintojen alla ja taikaryppyvoidetta naamassa. Heh.

Jumppakeppiin minä ihastuin. Sellainen sininen tai musta missä on kuminauhat päissä ja kuminauhojen päässä lenkit. Gym-stick. Sellainen olisi mainio sinullekin. Tai tietenkin olisi mukavinta treenata yhdessä.

Luontaistuotepuolella markkinoidaan nyt kovasti L-argiinivalmisteita seksuaalisen halukkuuden herättämiseen. Jotenkin seksistä ja haluista on nyt tullut niin salonkikelpoisia että näitä tarjotaan ihan avoimesti punastelematta. No minä en tuollaisia nyt tarvitse, mutta jos sinä uudessa elämässäsi tarvitset seisottavia lisäravinteita niin käy kysymässä luontaistuotekaupassa erexoa. Jos sinulla on jossain vaiheessa rakastajattaren paikka avoinna niin ilmoitan kiinnostukseni. (*lue tähän vinosti hymyilevä hymiö*).

mesesi

Kilometrikirjettä

2004-10-23T01:27:00.000+03:00

Panuseni,
Nämä yksinäiset viikonloput ovat jotenkin vaikeita. Toisaalta nautin yksin olemisesta ja minusta on mukavaa että lapset ovat isänsä hoivissa välillä. Hoidin heidät yksin kahdeksan vuotta ja minusta on nyt exän aika osallistua hieman. Kun olen yksin joudun kohtaamaan itseni ihan eri tavalla kuin silloin kun olen ensisijaisesti äiti lapsilleni. Tässä tilanteessa tämä itseni kohtaaminen tuntuu raskaalta. Hyperventiloin tunteitani. Kun tuntuu pahimmalta hyperventiloin fyyisestikin. Suuressa kaipuuntunteessa itken ja saattaa tuntua etten saa happea ja silmissä vilisee. Kun tapasimme pikaisesti ja sain repun sinulta runsas viikko sitten tapahtui tämä myös. Kun lähdin siitä sisään oli minun istuttava hississä kun tuntui etten pysty hengittämään. Kun kaipuu tuntuu fyysisesti se myös pelottaa. Pelkään että pyörryn enkä enää herää tai että tukehdun. Ei sellaista vaaraa liene oikeasti, mutta tunne on silti ikävä. Liikunnan ansiosta tunnen itseni kuitenkin fyysisesti vahvemmaksi kuin koskaan ennen. (Huomaa tuo viimeinen lause, päivän positiivinen sanoma!)

Kirjoitan sinulle kilometreittäin kirjettä omassa päässäni. Se on enimmäkseen toistoa kaikkeen siihen mitä jo olen sinulle kirjoittanut. Kynnys kirjoittaa blogia nousee kun tuntuu että jankutan jos jatkan. Jaksatko sinä enää lukea näitä ajatuksiani?

mesi

Unettaa

2004-10-22T23:13:00.000+03:00

Panu,
Olen nukkunut. Paljon unetonta unta. Ei minulla ole tältä syksyltä varsinaista univelkaa, olen vain nukkunut rauhattomasti. Silti tuntuu että nukun pois jotain suurta univajetta. Unettaa paljon ja usein. Ehkä siihen vaikuttaa myös ruokaremontti. Liikunnanohjaajan kehoituksesta yritän panostaa aamiaisiin ja keventää iltaa kohden. Ehkä se väsyttää? Tai ehkä tämä surutyö on tuonut minut sellaisen vaiheeseen. En tiedä syitä mutta väsyttää ja unettaa joka tapauksessa.

Illalla ennenkuin nukahdan yritän olla ajattelematta sinua, mutta aamulla kun herään olet ajatuksissani silti. Haluaisin tietää sinun illoistasi ja aamuistasi. Tiedän että se on veitsen kääntämistä haavassa, mutta haluaisin silti tietää. Kärsin kuitenkin ja joka tapauksessa, ei sillä kärsimyksen määrällä ole enää väliä. Epätietoisuus on pahinta.

Toivon että olet n.s. onnesi kukkuloilla. Tuntuu että sinun pitää olla. Kaikkien uhrauksien jälkeen. Että kaikesta kärsimyksestäni olisi edes jotain hyötyä ja edes jollekin. Ja jos et ole onnellinen ihmettelen mitä sinä teet ja etsit. Se ei kuulu minulle, mutta haluaisin silti tietää.. Koska olet minulle tärkeä ja vaikka en sinua voi saada lähelleni tunnen silti sinusta huolta.

mesi

sitaatti

2004-10-21T23:06:00.000+03:00

P,

”You can’t always get what you want. But if you try some time. You might just find. You get what you need.”
(The Rolling Stones)

En usko tuohon itsekään. Tuo sitaatti on kuitenkin jostain syystä pyörinyt tänään mielessäni.

m

Reppu

2004-10-20T23:59:00.000+03:00

Panuseni,
Kiitos repusta (jonka annoit viikko sitten). Sain vihdoin purettua sen. Punainen yöpaitani jossa Karvinen seisoo tassut levällään ja teksti Suitable for hugging sai tällä kertaa kyyneleet silmiini. Ei sen takia että olisin tuota yöpaitaa seurassasi juurikaan käyttänyt vaan ehkä sen takia että sen minulta aina riisuit. Varavaatteet muistin suunnilleen oikein. Yksi paita sinulta saattaa vielä löytyä kuten myös lasten cd-rom. En tarvitse niita nyt, mutta jos haluat harmittoman verukkeen tavata joskus niin tuossa ehkä sellainen olisi. Meikkipussissa oli kosteusvoiteen lisäksi ehkäisypuikot. Niitä en enää tarvitse. Ei ole mitään mitä ehkäistä ja tuskin koskaan tuleekaan. Reppu tuli sensijaan tarpeeseen ja käyttöön. Kun puran pahaa oloa jumpassa ja kuntosalilla pitää olla hyvä kuljetusväline tossuille ja muille tarvikkeille. Siis kiitos. Liikkumalla saan hetkeksi masentuneen olon hieman hellittämään. Iltaisin silloin kun olen yksin kotona ja saan olla rauhassa tunnen surun ja kaipauksen hyvin konkreettisesti. Se tuntuu kipuna ja voimattomuutena.

mesi

Tammikuuprojekti

2004-10-19T01:23:00.000+03:00

Panu.
Mikä olisi ”oikea” tapa selvitä sydänsuruista? Olisinko jalo oman elämäni sankari jos hyppäisin kaivoon? Tuskin. Irralliset seksisuhteet? Ei innosta. Eikä ole yli 40-kymppiselle ”kypsälle” naiselle (lue: vanhalihavajaruma) helppoakaan. Terapia? Olisi minun tapauksessani varmaan tarpeen ja kaikki muut vastoinkäymiset huomioon ottaen ok mutta sydänsurut jäisivät siinä helposti taka-alalle.. Jää tämä kirjoittaminen joten jatkan tätä toistaiseksi. Voit lähettää minulle muita ehdotuksia sähköpostiini jos keksit. Ei saa maksaa mitään joten ei mitään matkustelu-ehdotuksia (jollet itse ota minua mukaan jonnekin). Ja tuohon piti tulla vinosti hymyilevä hymiö, mutta olen päättänyt välttää hymiöiden käyttöä kirjeissä..

Luin taas vanhoja sähköpostiviestejämme vuoden takaa. Sinä kerroit miten paljon minua kaipaat ja minä vuodatin sinulle risaisen avioliittoni kriisitunnelmia. Silloin, vuosi sitten, jokainen hetki jonka saimme viettää yhdessä tuntui lahjalta. Koska en halunnut että viestisi olisi kovin selkeästi löydettävissä koneellani olin tallentanut ne kansioon nimeltä Tammikuuprojekti. En tiedä mistä tuo nimi päähäni tuli mutta sen oli määrä kuulostaa niin tylsältä kuin mahdollista.

mesi

Tulkintaa ja arkea

2004-10-18T09:36:00.000+03:00

Panu rakas,
En tiedä luetko näitä kirjeitä ja vaikka haluaisin tietää en koe että olisi mitenkään tarkoituksenmukaista kysyä asiaa sinulta. Haluaisin tietää koska tulkitsen sen niin että jos luet niin välität siitä miltä minusta tuntuu ja on pieni mahdollisuus että joskus kerrot minulle oman versiosi näistä asioista ja tapahtumista, mutta jos et lue tulkitsen sen niin että suhtaudut minuun välinpitämättömästi ja senkin haluaisin tietää. Tiedät että minulla ei ole mitään taka-ajatusta tai kampanjaideaa tällä (jotta palaisit, tuntisit huonoa oloa tms) koska en usko mihinkään ”käännyttämiseen”. Motiivini olenkin selvittänyt aika perusteellisesti jo aikaisemmissa kirjeissäni.

Käytännön asiat ovat pitäneet minut tänään kiinni arjessa. Jääkaappini pimahti pari päivää sitten ja tänään kuljetusliike toi tilaamani uuden laitteen kotiin. Nyt ei saisi enää mitään suurempaa hajota koska rahat ovat loppu. Neljään päivään en ollut käynyt jumpassa tai kuntosalilla, tänään kävin. Oli pakko päästä nostelemaan rautaa ja rääkkäämään itseäni spinning-pyörällä. Liikunta pitää pääni jotenkuten kasassa.

Olen kehittelemässä sinulle syntymäpäivälahjaa. Aikaa muutama viikko. Aihe, materiaali jne YLLÄTYS. (Tai ei oikeastaan kovin yllättävää...)

mesi

Untako?

2004-10-17T23:09:00.000+03:00

Panuseni,

tuntuu kuin kuluneet kaksi ja puoli vuorokautta olisivat jostain syystä olleet ne tähän asti vaikeimmat minulle. Luulin että aikaa oli kulunut jo sen verran ettei tällaista kriisiä voisi enää tulla. Tässä sitä sitten taas ollaan. Rikki. Jos vain tietäisin miten saisin itseni tästä ylös. No tiedänhän minä. Avaimet ovat sinulla. Sinä voisit minua auttaa. Helppoa se ei olisi ja vaikeammaksi se muuttuu mitä enemmän aika kuluu ja mitä enemmän minä murehdin ja keksin hyviä (sic!) syitä miksi asiat ovat niinkuin ovat. Tuntui hyvältä kuitenkin nähdä sinut ja saada viestisi. Olet siis olemassa. En ole vain kuvitellut olemassaoloasi.. Viime aikoina olen joskus ajatellut että jospa tämä kaikki on unta? Jos jossain vaiheessa herään ihan toiseen todellisuuteen? Ja minkälainen se sitten olisi? Hyvät ja pahat unet menevät sekaisin. Vuosi sinun kanssasi oli kuin miellyttävä uni. Liian hyvää ollakseen totta ja tapahtuakseen minulle. Toisaalta tapahtui niin paljon outoja ja pahojakin asioita että joskus ajattelin olivatko ne unta, painajaisia. Oli ikäänkuin kaksi unta päällekkäin. Se hyvä ja fantastinen jossa sinä olit kanssani ja sitten se pitkä painajainen jossa kaikki meni järjestäen pieleen ja vastoinkäymiset kiduttivat minua. Syksyllä uni sinusta muuttui painajaiseksi ja se kiduttava painajainen laantui, joskaan ei kokonaan loppunutkaan. Nyt tuntuu kuin olisin pimeässä labyrintissä josta en löydä ulospääsyä. Kovin suuria mörköjä en vielä ole kohdannut mutta en voi olla varma etteivät ne vaanisi minua jonkun nurkan takana. Valoa en näe ja mitä kauemmin matka jatkuu sitä epätoivoisemmalta tuntuu että tästä pääsen ulos.

mesi

Huono ihminen

2004-10-16T01:23:00.000+03:00

Panu,
En tajua enkä voi hyväksyä että olen tässä jamassa taas. Olen toimintakyvytön ja itken koko ajan. Halveksin itseäni tämän takia. Eristäydyn kotiin potemaan ja tunnen syyllisyyttä siitä että olen lapsilleni huono äiti kun suren.

Illalla kun lapset olivat menneet nukkumaan avasin pikkupullon punaviiniä. Join sitä lasista jonka olen saanut sinulta ja itkin taas. Itkemisestä ja viinistä tuli tietenkin kamala päänsärky ja kokonaisvaikutelma on taas se että tuntuu että en ole koskaan ollut niin pohjalla kuin nyt. Olen hajamielinenkin ja ärsyynnyn kaikesta. En tiedä mistä löytäisin jotain joka auttaisi jaksamaan. En edes tiedä miksi minun pitäisi jaksaa mitään. Kun en pysty olemaan riittävän hyvä äiti lapsillenikaan niin en todellakaan tajua miksi pitäisi yhtään mitään. En tiedä miksi tämän kerron sinulle. Kutsun sinut halveksimaan minua yhtä paljon kuin itse halveksin itseäni. Katso, näe, olen huono ja minä en pysty tähän! Naura minulle. Pilkkaa minua. Suhtaudu minuun ivan sekaisella säälillä. Minä ryömin, mutta en niinkään sinun edessäsi vaan itseni. Vilpittömyyteni lyö minua päin kasvoja ja muuttuu inhorealismiksi. En halua olla tässä mukana enää.

mesi

Sattuu

2004-10-15T18:06:00.000+03:00

Panu rakas,
Aurinkoinen kuulas syyspäivä tuntuu kuin suolaa haavoissani. Ikäviä tunteita on helpompi kestää koiranilmalla. Nyt tuntuu että elämä jatkuu mutta minä en ole siitä enää juurikaan osallinen. Olen outsider eikä minulla ole kunnon otetta todellisuudestani enää. On liikaa kysymyksiä joihin ei ole vastauksia.

Ajattelin viedä lapset mummolaan käymään pitkästä aikaa. Viimeksi olimme siellä yhdessä sinun kanssasi. Ajattelin että ehkä tarvitsisimme lastenistuintamme joka oli jäänyt sinun autoosi joten soitin siksi sinulle kysyäkseni saisinko sen takaisin mahdollista taksimatkaa varten. Et ensin vastannut ja ajattelin että et siis halua vastata minulle. Soititkin sitten ja esitin asiani. Tajusin heti kun kuulin äänesi että olin tehnyt virheen. En minä ole kypsä kuulemaan ääntäsi saati tapaamaan sinua näin asiallisissa merkeissä. Toit sen istuimen. Kiitos siitä. Kiitos myös repusta, jossa oletettavasti on yöpaitani ja hammasharjani. En ole pystynyt katsomaan. Emmekä me lasten kanssa mihinkään mummolaan nyt lähde. En minä pysty siihen. Olen ihan rikki siitä kun sinut pikaisesti tapasin. Ihana sinä. Olisi sittenkin pitänyt pyytää että jätät sen istuimen oveni taakse tai jonnekin josta olisin sen poiminut. En tajunnut miten herkässä ja haavoittuvainen vieläkin olen. Kiitos siitä kevyestä halauksesta. Se repi auki kaikki kipeät tunteet. Olen itkenyt koko iltapäivän. Anteeksi että olin tyly. ”Anna nyt vain se istuin”, sanoin. Minun oli pakko lähteä pois koska sattui liikaa enkä halunnut järjestää mitään ”kohtausta”. Anteeksi, anteeksi!

En tiedä mitä sanoa. Olen taas ihan sekaisin. Hylätty. Sattuu. Rakastan. Kaipaan. En voinut kuvitella että tämä olisi näin tuskaisaa ja repivää. Nyt (taas) päätän että en toivo mitään. Nyt päätän ryhdistäytyä, unohtaa. Miten ihmeessä sen teen?

Olisi ollut niin paljon sanottavaa ja kysyttävää kun sinut näin. Koska olin pyytänyt että palauttaisit sen istuimen eikä ollut puhetta muusta en halunnut käyttää tilaisuutta hyväkseni mihinkään muuhun. Se ei olisi ollut reilua. Odotan edelleen sinun aloitettasi keskusteluun. Tiedät että tarvitsisin sitä, että selvittäisit minulle mitä tapahtui ja kertoisit minulle sinun näkökulmasi asioihin. Tiedät että voit auttaa minua kertomalla. Minä en halua pakottaa sinua mihinkään vaan toivon ja odotan että sinä itse teet aloitteen, jos haluat.

En halua kysyä sinulta miten sinulla menee koska en todennäköisesti kestä kuulla vastaustasi. Kuitenkin olisi ehkä paras että kuulisin sen. Ettei minussa eläisi mitään turhia toiveita.

mesi

Pendolino rulettaa

2004-10-14T01:50:00.000+03:00

Panuseni,
Terveisiä turusta. Harrastan maakuntamatkailua yrittäessäni pyristellä sinusta eroon. Vaikka siitä on jo puolitoista kuukautta kun häivyit minä olen kiinni sinussa edelleen. Päätin että on päästävä irti. Jatkettava matkaa kohti tuntematonta keinolla millä hyvänsä. Kun sinä et minua siinä auta on kokeiltava muita keinoja. Yksi niistä on hautautua työhön. Masennuksen vuoksi en nyt siinä onnistu. Ehkä myöhemmin. Toinen keino on se ”vakipano” josta muutama päivä sitten kirjoitin. Siihen liittyy matkustaminen tällä kertaa. Hyvä juttu vaikka suoranaista tulosta tästä ei (vielä?) näy. On kai niitä muitakin keinoja. Kehoni rääkkäystä (jota liikunnaksikin kutsutaan) olen jo harrastanut aika lailla.
Toistaiseksi ei mikään näistä keinoista ole tuottanut täysin toivottua tulosta. Hetkittäin olen ollut jopa ajattelematta sinua. Kun ei ole tarpeeksi muuta tekemistä niin kummittelet heti taas mielessäni ja kaipaan sinua kipeästi. Näitä toimenpiteitä pitää varmaan hioa ja harrastaa yhä enemmän ja suuremmalla antaumuksella ja antaa ajan tehdä tehtävänsä.
Katsotaan miten käy.

mesi

Sopivuuden rajat?

2004-10-13T01:39:00.000+03:00

Panuseni,
Jos nainen ilmaisee mitä haluaa ja tarvitsee hän valitettavan usein ylittää sopivuuden normirajan. Hänet saatetaan silloin nähdä neuroottisena ja hysteerisenä. Naisen tulee kitua ja kuihtua, odottaa hänet hylänneen miehen palaavan. Ja mies voi olettaa voivansa palata naisen luo joka jäi häntä kaipaamaan. Jos nainen todella kokee miehen (ja suhteen mieheen) sen arvoiseksi että jää häntä odottamaan on sen oltava naisen oma valinta, ei yleinen oletus. On harhaa kuvitella että olisimme niin vapaita että meitä ei ohjaisi nämä patriarkaatin normit. Yhtä lailla harhaa on kuvitella suomalainen nainen tasa-arvoisemmmmaksi kuin eurooppalaiset sisarensa. Todellinen tasa-arvo ei välttämättä näy palkkapussissa tai eduskuntapaikoissa. Todellinen tasa-arvo on vain mitattavissa tietoisuudessa ja vapaitten naisten omassa kokemuksessa. Niin kauan kun nainen ei oikeasti ole vapaa ei ole tuota todellista kokemustakaan. Valitettavasti sitä on mahdoton määritellä tai mitata tai sen aitoutta arvioida.Oikeasti vahva nainen uskaltaa myös olla heikko. Hän suree kun on surun aika ja myöntää ettei jaksa kun on uupunut. Hän kertoo mitä tuntee ja tarvitsee silläkin uhalla että hänelle nauretaan. Hän uskaltaa ottaa riskin tulla leimatuksi.

Miten tämä liittyy meihin? Muistatko mustan paitani jossa oli oranssia tekstiä rinnuksissa? Siinä lukee ”Ota riski. Rakastu suomenruotsalaiseen.” Otitko riskin? Yhtä hyvin siinä olisi voinut lukea ”Ota riski. Rakastu feministiin.” Minusta tuntuu että rakastuitkin. Että otit koko paketin. Kunnes.. Niin, en tiedä mitä tapahtui. Kerro sinä minulle.

mesi

Oleilua

2004-10-12T18:08:00.000+03:00

Panuseni,
Istun sohvannurkassa ja ompelen. Viihdyn yksin kotona enkä edes pelkää että talvesta tulee tylsä. Ommeltavaa, luettavaa ja pientä puuhasteltavaa riittää. Ja minulla on nyt mukava sohva ja kissakin pitää minulle seuraa vielä puolitoista kuukautta. Television voisin ehkä hankkia. Voisin sitten röhnöttää sohvalla kaiket illat ja katsoa saippuaoopperoita.. Muistatko kun yhdessä joskus katselimme telkkaria? Löhöttiin sohvassasi ja rapsuteltiin toisiamme ja viihdyttiin. Sinä rapsutit selkääni ja minä hieroin hartioitasi ja pussailin niskaasi. Samalla juteltiin kaikenlaiset asiat. Olin jo päättänyt että en hanki omaan kotiini televisiota, mutta taidan muuttaa mieleni siinä asiassa.

Pari päivää yritin olla kirjoittamatta, ajattelematta ja tuntematta. En ole siihen vielä kypsä.

mesi

Selvittämättömiä asioita

2004-10-11T19:59:00.000+03:00

Paa,
Selvittämättämättömät asiat ahdistavat minua. Jokaisen päättyneen suhteen jälkeen pitäisi olla pakollinen sovittelu jossa puhutaan suu puhtaaksi niin että molemmat osapuolet saavat kuulla sen mitä toinen ajattelee suhteesta, tapahtumista, erosta tms mikä nyt on tärkeää juuri siinä tapauksessa. Ei se sovittelu paikkaisi mitään mutta antaisi varmaan paremman mahdollisuuden jatkaa eteenpäin itse kullekin. Vaikka usein erotilanteessa onkin todella isoista asioista kyse niin on kuitenkin hyvin pienestä kiinni mitkä mahdollisuudet antaa toiselle jatkaa elämäänsä.
Siksi minäkin perään keskustelua ja jankutan sitä että vastaisit edes kysymyksiini. Vähintä mitä voit tehdä on että edes vastaisit kolmella sanalla kysymykseeni jonka lähetin sinulle eilen. Lapsen korokeistuin jäi autoosi ja haluaisin sen takaisin. Et vastaa. Kai minä sitten menen ostamaan uuden istuimen. Ostaisin itselleni uuden päänkin (tai sydämen?) jos voisin. Haluaisin jo jättää sinut taakseni kun et minusta kerran välitä, mutta et anna siihenkään mahdollisuutta kun kieltäydyt selvittämästä asioita. Miksi kidutat minua? Saatko tästä kenties jotain tyydytystä?

me

Vakipano

2004-10-10T01:04:00.000+03:00

Panuseni,

Taas yksi tylsä viikonloppu kohta onnellisesti takana. En ole laskenut montako kyyneltä tänä viikonloppuna vuoksesi vuodatin. Jotenkin on aika kulunut enkä ole saanut juuri mitään (tärkeää?) aikaiseksi.

Minua on pyydetty treffeille. Eräs tilanteestani onnellisesti tietämätön mies on pyytänyt minua ulos enkä tiedä mitä hänelle vastaisin. Torjuin tarjouksen, mutta hän pyysi minua vielä harkitsemaan. Ja minähän harkitsen. Voisin tavata hänet ja mennä kahville tai jotain, mutta mitään sen enempää siitä ei tule missään tapauksessa. Olen liian pettynyt ja haavoittunut jotta ketään päästäisin enää lähelleni. Voisin tavata hänet ja mennä ihailtavaksi hetkeksi. Egoistisesti voisin nauttia tunteesta että joku on minusta kiinnostunut ja haluaisi ehkä tutustua lähemmin. Sitten häipyisin. Onko tässä jotain yhtäläisyyksiä meidän suhteeseemme. Olitko sinäkin vain surussasi ihailtavana hetken (vuoden) ennenkuin häivyit? Olinko minä sinulle vain joku vakipano paremman puutteessa kun odotit että exvaimosi napsauttaa sormillaan että on aika palata? Ehkä minunkin pitäisi tehdä samoin? Hankkisin jonkun kohtuullisen ”vakipanon” paremman puutteessa ja ajankuluksi. Kun sinä sitten vihellät minulle että olet vapaa taas luikin häntää heiluttaen ja läähättäen luoksesi. Ehkä minä sitten saan tai joudun lukemaan sen hylätyn viihdykkeeni surublogia netistä aikanaan. Näinkö tämä toimii? En tiedä haluanko olla tässä pelissä mukana.

mesi

Esko

2004-10-09T14:56:00.000+03:00

Panu,

Viikko sitten Esko muutti luokseni. Hän tuli minulle oikeastaan lainaan kahdeksi kuukaudeksi koska hänen oma perheensä on matkoilla. Esko on kiltti ja suloinen tyyppi, pehmeä ja vähään tyytyväinen. Hän nuolee lautasensa puhtaaksi ja on kaikin puolin sisäsiisti yksilö.
Mitä minä aikaisemmin kirjoitinkaan kissoista? Että on jotain paijattavaa vaikka miehille ei enää kelpaisikaan.. Niin, olen nyt ihmetellyt runsaan kuukauden miksi häivyit ja nyt on sitten tullut se aika kun urakalla etsin vikoja itsestäni. Mitä olisin voinut tehdä toisin, miten minun olisi pitänyt olla jne. Tästä eräs ystäväni minua varoitti. Että ei vaan pidä alkaa etsiä vikoja itsestään. Luulen että hän tiesi kokemuksesta että tämäkin vaihe vielä tulee. Tähän asti olen vain surrut, nyt meni itseluottamuskin. Onneksi on tuo kissa seurana. Se hymyilee minulle typerästi sanoin sille mitä tahansa. Kehräävä lammasaivo. Mutta sitä minä nyt ehkä tarvitsenkin.

me

Jutteluttaako?

2004-10-08T02:03:00.000+03:00

Panuseni,

Miten työmatkasi meni? Minun oli jotenkin helpompi hengittää kun ajattelin että olet pari päivää poissa. Enkö olekin julma?! Mustasukkainen minä olen. Oppia ikä kaikki, sanotaan. Nyt yli nelikymppisenäkin joudun edelleen oppimaan ja opettelemaan asioita joita olisin mieluummin ilman. Kuten tuo mustasukkaisuus. Olenko ollut liian itsevarma tähän asti vaiko vain kyyninen tai sitten minulla ei koskaan ennen ole oikeasti ollut syytä tuntea mustasukkaisuutta. Nyt se ahdistaa minua kuin olisin liimapuristimella kiinni höyläpenkissä.

Kerroin joillekin ystäville ja tuttaville sinusta ja annoin blogini osoitteen. Se tuntui rankalta, mutta jotenkin minun oli pakko kertoa. Olisi tuntunut valheelliselta olla kertomatta sellaisille ihmisille joiden kanssa olen kuitenkin aika paljon tekemisissä ja joille olen muutenkin ollut avoin ja suora. Pelkäsin että jotkut suhtautusivat tähän avoimen negatiivisesti. Sitä reaktiota ei tullut vaan palaute oli minua tukevaa tai sitten hienotunteinen vaikeneminen. Olen tietenkin iloinen myötätunnosta, mutta toisaalta on ihan selvää että tämä pelto minun on kynnettävä ihan itse ja siihen ei juurikaan toisten tuki tai tunteet auta olivatpa ne sitten positiivisen myötäeläviä tai negatiivisen kriittisiä. (Pelto.. olipa siinä vertauskuva. Suo tämä on. Upottava sellainen). Itselleni oli tärkeää olla avoin, taas jälleen kerran. Itseni kanssa minä tässä ottelen. Yksin.

Viime vuonna tähän aikaan ex-mieheni satutti minua niin että jouduin lähtemään kotoa. Annoit minulle turvapaikan luonasi ja lohdutit. Paras turvapaikka oli nukahtaa kainaloosi. Siinä tunsin olevani turvassa ja pystyin rauhoittumaan. Vastoinkäymisten horjuttamana olin usein heikko ja tarvitsin turvaa. Joskus sain kuitenkin minäkin olla meistä se vahvempi ja lohduttava osapuoli. Kun sinulla oli työhuolia ja olit väsynyt sain paijata sinut uneen. Tunsin suunnatonta hellyyttä kun nukahdit syliini.

Iltaisin kaipaan tekstiviestejäsi. Kun emme olleet yhdessä kyselit tavallisesti puoli yhdentoista, yhdentoista aikaan tekstarilla ”Nukutko?”, ”Vielä hereillä?” tai ”Jutteluttaako?”. Vastasin soittamalla tai laitoin vastaustekstarin ”Joo..” jolloin sinä soitit minulle. Lepäsin sängyllä ja juttelimme tovin ennenkuin sammutin valon ja nukahdin. Nukuin levollisin mielin noiden puheluiden jälkeen. Tiesin että vaikka et ollut tässä olit kuitenkin läsnä ja kanssani. Kaipaan noita lyhyitä ”Jutteluttaako?” –viestejä melkein yhtä paljon kuin niitä keskustelujakin. Kaipaan myös niitä aamuisia ”Miten päiväsi on alkanut rakas?” ja ”Ihana ilma tänään” -viestejäsi. Miten nämä muistot voivatkaan satuttaa niin paljon. Ja taas itken.

mesesi

Kilvoittelua?

2004-10-07T22:27:00.000+03:00

Me kaikki etsimme todellisuutta, hyvyyttä, täyttymystä. Täydellinen täyttymys ei ole mahdollista, mutta sen henkilökohtaisen riittävän täyttymyksen me kaikki rakennamme omista erilaisista aineksista. Olemme matkalla kohti yhteistä päämäärää emmekä saavu perille milloinkaan. Kilvoittelua joka päivä.

me

Ulos kuoresta

2004-10-06T01:51:00.000+03:00

”Jos saisin elää uudelleen, tekisin samat virheet, mutta jo aikaisemmin.”
(Tabullah Bankhead)

Panu,

Ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun häivyit minulla on sellainen olo että en osaa sinulle kirjoittaa. ’Juttu ei luista’ voisi kai sanoa, mutta se kuulostaa hieman liian leppoisalta tähän yhteyteen. Se voisi olla hyvä merkki jos se tarkoittaisi sitä että minulla ei ole sinulle mitään vuodatettavaa. Niin ei ole enkä liioin osaa nähdä tässä mitään kovin hyvääkään. Tämä tuntuu tukahduttavalta eikä millään tavalla terveeltä. Asioita jotka vaikuttavat tähän tilaan on mm että minulla on lapset luonani ja heidän arkipyöritys tuntuu rankalta ja minun on vaikea jaksaa sitä juuri nyt, että sinä et vastaa minun kysymyksiini ja ahdistukseni syvenee siitä, ja että minä olen yrittänyt olla mahdollisimman ’normaali’ ulospäin ja ahdistun omasta pinnallisesta lörpöttelystä ihmisten kanssa jotka eivät tiedä mikä minua painaa. Lasten parissa varmaan jaksaisin jos ei olisi muita huolia. Tässä tilanteessa on helpotus kun he menevät isänsä luokse huomenna viikoksi. Sinun vaikenemisestasi olen kirjoittanut jo paljon. En edelleenkään tajua miksi vaikenet niin tyystin. Minusta tuntui että halusin kokeilla olla ’normaali’ sosiaalisesti ja olen sen vuoksi osallistunut listakeskusteluihinkin nyt. Muistathan olkkarin naiset joista olen kertonut? Listaporukka joka jo on tullut aika tutuksi keskenään ja johon olen kotiutunut niin että sinunkin koneeltasi aina kävin kurkkaamassa olkkarilaisten kuulumisia kun olin luonasi. Tuntuu pahalta olla läsnä mutta kuitenkin tiedostaa olevansa erittäin outsider. Eräänlaista epärehellisyyttä tämäkin. Tai siis, tämä ei tunnu vilpittömältä. Tunnen että vedän siellä(kin) jotain ’kaikki hyvin’ –roolia vaikka olen edelleen ihan maitohapoilla kaiken tapahtuneen jälkeen. Toisaalta ystäväni tietävät että minulla on ollut kamalan paljon kaikenlaisia vastoinkäymisiä viimeisen vuoden aikana, eivätkä ehkä osaa epäilläkään että tässä oli vielä tällainen megakriisi joka sai minut rikki. Minusta kuitenkin tuntuu että minun on nyt valittava. Joko kerron heille totuuden itsestäni tai sitten katkaisen yhteyden kokonaan. Anna anteeksi, mutta aion antaa heille vinkin tästä blogista koska en edelleenkään halua tai jaksa puhua tästä kenenkään kanssa tai kenellekään. Saavat pitää minua niin hulluna kuin haluavat. En välitä. En minä häpeä sitä että itken miehen perään. Ei kukaan ulkopuolinen voi arvioida tai arvottaa meidän suhdettamme tai asettaa minkäänlaisia kriteerejä sille onko suruni oikeutettu vai ei. Me emme antaneet mahdollisuutta kenenkään nähdä suhteestamme juuri mitään. Avioeromme olivat vielä niin tuoreita ja pelkäsimme ex-puolisoiden reaktioita että oli pidettävä mahdollisimman matalaa profiilia kaikessa välttääksemme hankaluuksia. Pelkäänpä vain että nämä syyt olivat meille hieman erilaiset.. (ilkeää vihjailua, tiedän) Hehkutimme niin keskenämme että tuskin kukaan ulkopuolinen tajuaa että tämä ero on meille iso asia.

Mitä haluan sinulle sanoa on että minun on nyt valittava aionko erakoitua kotiin vai yritänkö jossain vaiheessa palata ’ihmisten ilmoille’. Valitsen jälkimmäisen vaikka se on minulle vaikeaa. Se edellyttää kuitenkin että voin palata ihmisten pariin vilpittömin mielin. Tarkoittaa käytännössä sitä että aion kertoa harvoille (no ei niitä paljon muutenkaan ole) ja valituille ystävilleni ja tuttaville syyn joka sai uupumukseni tähän pisteeseen. Toivon että avoimuus auttaa minua hallitsemaan omaa stressiäni, että ei tarvitse olla niin tarkkana sen suhteen mitä sanon ja kenelle. En ole vielä päättänyt miten kerron asiasta, jos kerron, meidän yhteisille ystäville ja tuttaville. Mikolle olet ehkä jo sanonutkin jotain(?).

Ensin häpesin tätä uupumustani. Tämä ei ole yhdestä asiasta kiinni vaan stressitekijöitä on kertynyt pitkän ajan kuluessa lukuisia. Kuitenkin häpesin sitä että tämä meidän ero oli se asia joka oli minulle liikaa. Minulle on opetettu että miehen takia ei itketä ja se on valitettavasti iskostunut päähäni. Jotkut ihmiset ovat sukupuolesta riippumatta itkemisen arvoisia.

mesi

Miten sinä voit?

2004-10-05T13:50:00.000+03:00

Panuseni,

On nyt tosi pysähtynyt olo. Kävin eilen töissä. Siivosin sähköposteja koneeltani ja laitoin sairaslomailmoituksen eteenpäin. Kävin lääkärillä ja sain taas kaksi viikkoa lisäaikaa toipumiseen. Jos auttaisit minua tämä menisi varmaan vähän nopeammin. Mikset sinä vastaa kysymyksiini? Pelottaako sinua? Mitä sinä pelkäät? Vai vihaatko sinä minua? Mistä se viha tähän sitten tuli? Vai oletko niin epävarma siinä uusvanhassa parisuhteessasi että et uskalla kohdata minua?
Minusta tuntuu pahalta kun en tiedä sinusta tällä hetkellä mitään. Itselläni on paha olla itseni takia, mutta sen lisäksi minä tunnen huolta sinusta. Panu, miten sinä voit? Tiedän että on ihan älytöntä että huolehdin sinun voinnistasi kun itse voin näin huonosti. Hiljaisuus pelottaa minua. Minä luulin että minä tunsin sinua jollain tasolla aika hyvinkin. Joko olin väärässä ja luulin vain että tunsin tai sitten tämä vaikeneminen huolestuttaa minua ihan syystä. Se että et ole ollut missään yhteydessä minuun vaikka lupasit ei sovi ollenkaan minun kuvaani sinusta. Ja ajatus siitä että mahdollisesti et voi hyvin kalvaa minua. Olet kai lähdössä työmatkallekin näinä päivinä(?). Tai ainakin oli joku sen suuntainen suunnitelma vielä kuukausi sitten. Tekisi mieleni kirjoittaa että yritä hyödyntää sitä työmatkaa saadaksesi vähän etäisyyttä kaikkeen kotona, mutta mistä minä tiedän tarvitsetko sellaista. Minusta vain tuntuu siltä. Tiedän, minun pitäisi lopettaa kaikki minusta tuntuu –ajatukset. Voisin samantien lopettaa tuntemisen kokonaan. Mistä saisin sellaisen puudutuspiikin joka poistaisi nämä tuntemukset? Ja mitä jäisi jäljelle?

mesi

Vanhoja viestejä

2004-10-04T01:34:00.000+03:00

Panu, panuseni,

Olen viettänyt illan lukemalla vanhoja sähköpostiviestejä joita olet minulle lähettänyt. Ensimmäiset heinäkuun viimeisellä viikolla 2003 ja viimeiset tämän vuoden elokuussa. Olen itkenyt ja ällistynyt ja herkistynyt ja nauranut ja haukkonut henkeä meidän sähköpostikommunikaatiosta. Kun ajattelen lisäksi kaikkia tekstareita ja pitkiä puheluita ja loputtomia live-keskusteluita ja kaikkea sitä tunnetta jota näissä oli tuntuu vielä käsittämättömämmältä että tämä kaikki on nyt mennyttä.
Minun on pakko kiduttaa itseäni lukemalla näitä ja kelaamalla tätä lyhyttä mutta intensiivistä historiaamme. Yritän ymmärtää jotain ja etsiä vastauksia ja viitteitä siihen että sinä lähdit (ja että nyt vaikenet) mutta en löydä etsimääni. Yritän koota myös kuvaa itsestäni noista palasista ja mietin millaisena sinä minut olet nähnyt. Minusta tuntuu että ainakin olen ollut rehellinen koko ajan ja sen takia en voi ajatella että minun olisi pitänyt olla jotenkin toisin. En voi syyttää että sinä olet jättänyt minut väärin perustein koska sinä tiesit ja tunsit sen minkä hylkäsit. Kuitenkin hylkäsit. Ja se on minun vaikea hyväksyä.
En ollut sinulle tarpeeksi. Halusin olla.

mesesi

Melankolialyriikkaa

2004-10-03T17:59:00.000+03:00

Panu rakas,

”Säg mig vad ska jag göra
Nu när du inte längre finns här
Du gav mig värme
Du var mitt ljus,
du var min värld

Jag ser en bil åka gatan ner
Det är det sista av dig jag ser”

Musiikkia en ole koskaan harrastanut kovin aktiivisesti. Musiikki on aina kuulunut elämääni mutta en ole siitä milloinkaan ollut riippuvainen vaikka satunnaisesti ja kausittain olen siitä enemmän nauttinut ja sitä jossain määrin harrastanutkin. Kirjoitettu sana ja kirjoittaminen on sensijaan minulle elämäntapa ja elinehto kuten tiedät.
Tässä surussani tulee mieleen lauluja ja sanoituksia joita en muistanut olevan olemassakaan. Eräänä päivänä kun kävin jossain keskustan kaupassa tai tavaratalossa, tai olikohan se kuntosalilla, en muista enää missä (enkä muista mitä olin tekemässä tai etsimässä) korviini osui biisi I Will Always Love You leffasta Bodyguard. Laulun ’kertosäe’ I will always love you soi päässäni Whitney Houstonin esittämänä monta päivää ja repi sieluani vereslihalle.

Eilen kun tein ruokaa lapsille muistin yllättäen kappaleen levyltä jota kuuntelimme yhdessä sinun luonasi kun käsittelimme tatteja sieniretken jälkeen vuosi sitten. Ja kaipasin sinun tekemää ruokaa.. (paistettua currykanaa ja nuudeleita). Muistatko? Muistatko kun halailtiin kokatessa niin että ruoka oli unohtua ja joskus korvasimmekin aterian suudelmilla? Ei meillä silloin ollut nälkä muuta kuin toisiamme. Ei minulla nytkään ole nälkä, muuta kuin sinua. Ja minä kun luulin että olen ihminen joka syö suruunsa. Haluaisin tietää mitä sinä syöt. Ja kenen kanssa. Nautitko? Onko sinun hyvä olla?

”Vänner - jag har många
Men kloka ord och sällskap
hjälper inte nu
För det enda som kan fylla
detta tomrum
Denna längtan efter kärlek
det är du”

Kuitenkin sataa tai paistaa ihan niinkuin ennenkin. Raitiovaunut kulkee ajallaan ja elämä jatkuu päällisin puolin niinkuin ennenkin. Olen surussani yksin ja ihmettelen miten kaikki tästä osaltani jatkuu. Onko elämässä jossain ja joskus vielä rakkautta minullekin? Voiko tämän jälkeen todella vielä olla jotakin juuri minulle. Luulin jo saaneeni kaiken. Ja nyt olen sen menettänyt.

”Och ändå faller regnet

Som det gjort i tusen år

Ja ändå faller regnet

Runt omkring mig där jag står”

Päässäni alkaa soida taas yksi vanha unohtunut biisi. Satuin muistamaan sentään artistin ja sattumalta löysin levyn nettikirppikseltä. Olihan se hankittava. Lisa Nilssonin Ändå faller regnet ei ole koskaan puhutellut minua sanoituksena niin henkilökohtaisesti ja osuvasti kuin nyt. En voi ymmärtää että nämä sanat muistin yli kymmenen vuoden takaa.

”Vi går genom livet på darrande ben

I varje öga bor en sorg
I varje bröst en sten”

mesesi
(Lainaukset: Lisa Nilsson: Ändå faller regnet. Levy: Himlen runt hörnet 1992)

Lauantai

2004-10-02T17:06:00.000+03:00

Panu,

Olimme lasten kanssa parituntisessa lastenjuhlassa kaikilla mausteilla. Sås o. Kopp –konsertti kesti runsaan tunnin ja sitten oli ostettava hodarit ja jätskit ja jonotettava ongintaankin. Konsertti oli kiva ja kestin sen ihan senkin takia että lapset nauttivat siitä niin paljon, mutta sen jälkeen oli ahdasta ja tuli liian lämmin ja kaikki kitisivät. Lapset kitisivät ääneen ja minä pidin mölyt mahassani mutta kitisin minäkin itsekseni. Tuon jälkeen kävimme vielä Luomu-messuillakin. Onneksi metro tuli sopivasti ja kaikki jaksoivat kävellä Kaapelitehtaalle jossa nuo olivat. Kun pääsimme sinne yhdellä oli sitten pissahätä, toisella nälkä ja kolmas oli muuten vain tyytymätön. Minulla oli tosi paha olo ja itku kurkussa koska olimme kävelleet Ruoholahden rantaa sinne Kaapelille ja mieleni valtasi taas herkät muistot siitä miten me siellä kanavan rannalla viime syksynä kuljeskelimme käsi kädessä ja rakastuneina.

Kuljimme messut läpi ja lapset viihtyivät vielä melkein tunnin ulkona jossa oli elukoita. Paijasivat sikaa ja lampaita, ruokkivat kaneja ja annoin pari euroa jotta saivat istua tylsistyneen näköisen ponin selässä pienen rundin siinä pihalla. Kävin vielä Alkossa ostamassa pari pikkupulloa punaviiniä ennenkuin tulimme kotiin. Siltä varalta että tekee illalla mieli hukuttaa tuskaani punkkuun.

Olen aivan puhki. En millään jaksaisi tällaista ihmisten ilmoilla liikkumista enkä oikein jaksa kuunnella lasten pälpätystäkään. Sietokykyni on nollassa ja päätä särkee. Ei pitäisi pidättää itkua väkisin. Pelkään töihin paluuta maanantaina kun en kestä ihmisiä ja hälinää ympärilläni ja itkettää tämän tästä. On taas erittäin voimaton olo.

Menikö tässä muutama päivä vähän paremmin vai kuvittelenko vain? Ehkä ei olisi pitänyt rasittaa itseäni käymällä missään. Toisaalta on pakko olla jotenkin kommunikoiva lasten kanssa vaikka en millään sitä jaksaisikaan. Ehkä se Ruoholahdenranta ja siitä mieleen tulleet muistot olivat minulle liikaa. Olen taas todella masentunut. Tekisi taas mieleni kirjoittaa sinulle viestejä, laittaa ehkä tekstari tai jotain. Soittaa en uskalla, en ainakaan lauantai-iltana. En halua suututtaa sinua (mitä hyötyä siitä olisi?), mutta odotan edelleen että lunastat lupauksesi ja keskustelet kanssani. En voi ymmärtää että petät minut tässä, että et välitä.

Itkettää. Laitan lapset suihkuun ja sänkyihinsä lukemaan. Kun lastenhuoneessa hiljenee otan lasin punaviiniä ja suren rauhassa. Oikeastaan tekisi mieleni juopua, mutta se ei nyt onnistu. Sen lisäksi että minulla ei ole tapana juopua lasten läsnäollessa (no ei ole muutenkaan tapana..) en voi kuvitella että viini edes maistuisi juopumisen aikaansaamiseksi. Ei ole ollut ruoka- eikä juomahaluja viime aikoina.
Haluan vain sinua. Kaipaan. Ikävöin. Suren.

mesesi

Lokakuu

2004-10-01T23:31:00.000+03:00

Panu(seni),

Lokakuun ensimmäinen päivä ja tasan kuukausi siitä kun lähdit. Sitä eroa en halunnut. Tänään olen kai ensimmäistä päivää virallisesti eronnut aviomiehestänikin (ilmoitus käräjäoikeudesta tuli eilen). Sitä eroa minä halusin, mutta aviomieheni ei olisi sitä halunnut. Ero näiden kahden eron välillä on että aviomieheni kanssa minulla ei enää ollut suhdetta muutamaan vuoteen, mutta sinun kanssasi meillä oli erittäin intensiivinen ja läheinen suhde loppuun asti.

Viimeisen kerran kun tavattiin hait minut työpaikkani läheltä parkkipaikalta kuten niin monta kertaa ennenkin. Jonkinlaista kireyttä oli ilmassa, mutta ei tuntunut kovin erikoiselta. Olin jotenkin helpottunutkin kun minusta tuntui siinä että kaikki oli kuin ennen. Kuitenkin tiesin että halusit sanoa minulle jotain. Menimme luokseni ja tein kahvit. Niitä kahveja ei koskaan juotu loppuun. Minä en omasta kupistani edes maistanut, sinä ehdit juoda kolmasosan omastasi. Sanoit sanottavasi ja kai siinä vähän itkettiinkin. Minulla sumeni päässä niin että en muista mitä sanoin tai mitä tein. Kaikki energia meni siihen että yritin jotenkuten pysyä kasassa. Jos lapset olisivat olleet isänsä luona ja minun ei olisi ollut pakko lähteä heitä hakemaan hoidosta olisin romahtanut heti. Nyt oli lasten takia pakko yrittää toimia kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hoidin lasten arkirumban rutiinilla ja kuin huumattuna. En muista noista ensimmäisistä päivistä mitään muuta kuin että itkin niin että koko ajan särki päätä ja silmiä. Itken vieläkin joka päivä, mutta suru on nyt enemmän melankoliaa ja yleistä apeutta ja ilottomuutta kuin kramppaavaa itkua.

Sanoit että haluat pitää yhteyttä ja lupasit kirjoittaa. Ensimmäiset viikot minä odotin joka hetki koska sinulta saisin viestin. Mitään viestiä ei tullut. Odotan edelleen vastauksia kysymyksiini mutta olen jo menettämässä toivoni sen suhteen että oikeasti välittäisit minusta mitenkään edes ystävänä. Itken taas kun en voi tätä käsittää. En haluaisi millään uskoa että olet kusipää ja ääliö, mutta kai minun on vähitellen pakko hyväksyä se että käytökselläsi todistat että sitä olet. Ei tunnu kovin ylentävältä myöntää että rakastan idioottia.

Arkimoraali on epäsymmetristä, kirjoittaa Maija-Riitta Ollila (Uskollisuudesta ja uskottomuudesta. Kirjapaja 2003). ”On hurskaampaa antaa toisten mennä ensin. Moraalisesti arvokas elämä näyttää vaativan omien tarpeiden uhraamista.”
Niinpä minunkin kai pitäisi olla nöyrä ja hurskas ja omien tarpeitteni kustannuksella toivottaa sinulle onnea ja menestystä tuossa uusvanhassa perheviritelmässäsi. Tällaista rooliahan varsinkin naisilta odotetaan. Kun esitän vastalauseen olen muitten silmissä vain hankala, rähjäävä, hysteerinen.

Koska kirjoittaminen muuttuu maaniseksi? Tiedostan jonkinlaisen vaaran siinä että ehkä ruokin tunteitani ja lihotan niitä perusteettomasti rypemällä tässä surussani kirjoittamalla siitä. Siksi analysoin toimintaani koko ajan, otan etäisyyttä ja arvioin tarvitsenko tätä todella. Toistaiseksi tarvitsen.

Sinua minä tarvitsen.

me(si)

Kosketuksia

2004-09-30T23:43:00.000+03:00

Panuseni,

Eräs ystävä pyysi oluelle eilen. Epäröin, mutta suostuin. Join yhden siiderin ja olin valmis lähtemään kotiin. Suostuttelun jälkeen join vielä toisen. En viihtynyt ja halusin vain pois. Ei minulla ole nyt mitään puhuttavaa kenenkään kanssa (paitsi sinun). Harmitti että yleensä lähdin sinne kapakkaan. Ystävä halusi vain piristää minua mutta minua ei nyt mikään lörpöttely kiinnosta. Odotin sitten raitiovaunua vaikka kävellen tai juosten olisin ollut nopeammin kotona. En halunnut kävellä yksin kaupungin yössä.

Aamulla oli paha olo. Hiukset haisivat tupakalta ja oli henkinen morkkis siitä että olin suostunut lähtemään ulos vaikka ei oikeastaan huvittanut. Päätin taas kuunnella enemmän itseäni ja luottaa siihen miltä minusta tuntuu.

Aikaisemmin eilen kun olin iltapäivällä tulossa kuntosalilta törmäsin sattumalta toiseen ystävään. Tämä oli löytänyt blogini ja tunnistanut sen minun kirjoittamaksi. Hän sanoi pari osaaottavaa fraasia ja halasi minua. Ele oli varmaan ihan aito ja hyvää tarkoittava, mutta minä en siihen ollut valmis. Juuri nyt minä en siedä minkäänlaista kosketusta muilta. Olen haavoittunut ja ihmisten, hyvien ystävienkin, kosketus satuttaa minua. En haluaisi olla tyly mutta en pysty piilottamaan vastenmielisyyttäni kosketuksiin tai muuten läheisiin kontakteihin. Haluan vain olla rauhassa, yksin, hiljaa.

Eräänä iltana kun olin yksin kotona ja keräsin puhtaita pyykkejä kaappeihin tuntui ihan niinkuin sinä olisit ollut läsnä. Menin hallin poikki makuuhuoneeseen pyykit sylissäni ja ovella tuntui ihan niinkuin olisin tuntenut hipaisun käsivarrellani. Panu, se oli sinun kosketus. Et ollut siinä ja kuitenkin olit. Tunteissani olit läsnä niin että tunsin sen fyysisenä kokemuksena.
Tällaisia tuntemuksia ei ole sopivaa lausua ääneen. Minut leimataan vielä vainoharhaiseksi höperöksi. En nyt jaksa välittää mitä muut minusta ajattelevat. Tuo kosketus on minulle totta ja se oli jokin johdatus, enne tai jotakin. Se antoi minulle voimaa.

mesi

Itsepetosta?

2004-09-29T02:23:00.000+03:00

Panuseni,

Tarvitsen aikaa ajatella mitä minä haluan. Se että en saa sitä mitä haluan on ihan eri juttu. Minulle on tärkeää että itse tiedän mitä tarvitsen ja että olen voinut kysyä tätä itseltäni, antaa aikaa miettiä ja itselleni rehellisiä vastauksia. En tyydy kompromisseihin. Jos en saa mitä haluan ja tarvitsen olen mieluummin ilman kuin että otan jonkin korvikkeen. Oletko sinä nyt saanut mitä sinä halusit? Sinulta minä kaipaan edelleen vastauksia. Haluan myös kuulla mitä sinä elämältäsi haluat ja aiot. Jos en voi olla elämässäsi osallinen niin haluan ainakin tietää että sinä tiedät mitä teet ja että olet onnellinen. Kerro minulle. Minä olen itselleni uskollinen ja toivon että sinäkin voisit olla itsellesi. Pahinta mitä itselleen voi tehdä on pettää itseään.

Pyydän sinulta anteeksi, mutta en oikein tiedä mitä. Sitäkö että kaipaan sinua? Pitääkö sitä pyytää anteeksi? Onko se väärin? Loukkaako se sinua? Miksi? Mokasinko taas? Ainahan minä mokaan kaiken..

Minun onneton oloni ei ole pelkästään sinun syytäsi enkä minä sinua syytä mistään. Olit vain juuri se viimeinen pisara joka sai maljan vuotamaan yli. Se kaatui kokonaan. Oli ollut liikaa ja liian isoja vastoinkäymisiä liian lyhyessä ajassa. Sitten sinäkin minut hylkäsit.
Voi luoja miten minä sinua kaipaan.

mesesi

Täysikuu ja intuitio

2004-09-28T01:34:00.000+03:00

Panu rakas,

Syyskuu on kohta lopuillaan ja kohta pitäisi reippaana ja innostuneena mennä töihin parantamaan maailmaa.. Huomenna minun on jo luennoitava ammattikorkeakoulussa ja maanantaina pitäisi olla normaalisti töissä. En millään jaksaisi. En tunne mitään iloa ja innostusta työhön ja minusta tuntuu että suruni näkyy minusta kauas kuin heijastin pimeässä osuessaan vähäiseen valoon. Miten ihmeessä minä pystyn nyt mihinkään?

Syksy tuntuu nyt jotenkin hyvin fyysisesti kun sataa ja tuulee ja on jo pimeää. Syyskuun viimeisenä viikonloppuna tasan vuosi sitten kävimme sinun (isäsi) mökillä. Taivas oli silloinkin harmaa ja olo syksyisen väsynyt, mutta ei satanut ja ilma tuntui vielä leppoisan lämpimältä. Harjasit roskat mökin katolta ja minä siivosin sillä aikaa ulkoterassia ja tutkiskelin sammalta rantaan vievässä rinteessä. Tunnelma oli hiljainen ja harmoninen ja ajattelin että aika kuluu hitaammin kun on hyvä olla.

Tänään on täysikuu. Ehkä aika kuluu silloinkin hieman hitaammin. Kuu saa voimat liikkeelle, täysikuulla tuntee enemmän. Aavistukset vaivaavat minua taas. Kai tätä voisi kutsua myös intuitioksi. Nyt on otollinen aika tunnustella omaa herkkyyttään.

*

Mitä on intuitio? Lueskelin Maija-Riitta Ollilan mainiota kirjaa ”Uskollisuudesta ja uskottomuudesta” ja löysin kirjasta viisaan tuntuista pohdintaa myös intuitiosta. Ollila kirjoittaa: ”Rohkeat toimijat seuraavat intuitiotaan, koska he tuntevat juuri sillä tavalla olevansa uskollisia itselleen. Arat sielut pelästyvät rationaalisten perusteluiden hataruutta ja turvautuvat konventionaalisiin ratkaisuihin.”
Tuon lukeminen tuntui rohkaisevalta. Ollila jatkaa: ”Intuition toiminta edellyttää myllytettävänä olevan asian huolellista pohtimista, kristalloitunutta kysymyksenasettelua – ja lopulta rentoa hellittämistä, jotta alitajunnan hakutulokset saavat aikaa järjestyä ja pulpahtavat tietoiseen tajuntaan.”
Tätä voisi tulkita niin että intuitio ja intuitionsa kuunteleminen ei ole tunnehörhöilyä vaan korkeatasoista ajatustyötä. Intuitio on Spinozan filosofiassa korkeatasoisin tietämisen muoto. ”Intuition tulos ei ole ’mutua’ vaan adekvaattien ideoiden kypsä kokonaisuus.” sanoo Ollila. Ihanaa, minullakin on siis vielä toivoa.

Suosittelen sinulle luettavaksi Maija-Riitta Ollilan kirjaa. Se on suorastaan hengästyttävä paketti pienestä koostaan huolimatta. Miten ihminen voi olla itselleen uskollinen ja kuka on tämä ’itse’ ovat kirjan peruskysymykset. Jos mainitsen sanan filosofia, pelkään että et lue tätä kirjaa (Filosofointi ei ole niitä varten joilla on huono kivunsietokyky, sanoo Ollila), mutta sanon että tässä kirjassa kiteytyy sellaisia ajatuksenjyviä itsenä olemisesta että toivoisin kaikkien aikuisten saavan mahdollisuuden pohtia näitä joskus.

Täysikuu inspiroi näkemystietoani. Kuusta riippumatta kaipaan sinua.

mesi

Kirjeitä ystävälle

2004-09-27T15:11:00.000+03:00

Panuseni,

Viikonloppuna luin vanhoja kirjeitä joita olen kirjoittanut ystävälleni Leenalle. Pyysin häneltä kirjeitäni lainaksi runsaan vuoden ajalta. Tarkoitukseni oli etsiä vastauksia kysymyksilleni ja viitteitä omista tunteistani sinuun ja yleensä.

Muutama kirje oli ajalta ennenkuin sinut tapasin. Kirjeiden sävy oli kireä, päiväni olivat ilottomia ja kerroin kotitöistä ja tyytymättömyydestäni avioliitossani. Olin päättänyt erota mutta en saanut aikaiseksi ryhtyä toimeen. Tapaamisemme myötä kirjeiden sävy muuttui iloiseksi, kiihkeäksikin. Kerroin Leenalle ensimmäisestä tapaamisestamme, ensimmäisestä hapuilevasta halauksesta (portin yli, muistatko?), sähköpostiviesteistä, suudelmasta. Minulle tuo kaikki oli niin totta. Muistan kaiken ilmankin kirjeitä hyvin elävästi. Tunnen edelleen kaiken sen mitä oli. Ja se tunne satuttaa minua nyt tosi pahasti.
Kirjeissäni hehkutan tapaamisia kanssasi, löhöilyä, metsäretkiä, kävelyjä, pitkiä katseita ja myöhäisiä aamiaisia. Kun emme ole tavanneet kirjoitan kalvavasta ikävästä ja kaipuusta, erossa olemisen tuskasta. Odotin aikaa jolloin voisimme vapaammin viettää aikaa yhdessä. Se aika olisi ollut nyt. Sitä ei koskaan tullut. Sitä oli yhden Pariisin matkan verran ja sitten sinä lähdit.

Nyt tuntuu että olisin yhtä hyvin voinut jäädä nääntymään ilottomaan avioliittooni. Olisin jäänyt miehelleni ilmaiseksi kotiapulaiseksi, lastenhoitorobotiksi. Sinä et ollut syy miksi lähdin. Tuskin sinua olisin tavannutkaan jollen olisi eropäätöstäni jo ollut tehnyt. Kuitenkin jos olisin tiennyt miten paljon käytännön vastoinkäymisiä minulla oli edessäni ja miten eläminen nyt sattuu olisi ollut helpompi alistua ja jäädä siihen yksinäiseen ja kylmään tyhjyyteen jota avioliitossani tunsin.

En minä kadu mitään. En minä voinut tietää mitä oli tulossa, eikä ’jälkiviisaus’ auta. Jos uskoo että kaikella on tarkoitus ei mikään voisi olla toisin. Olen kokenut paljon hyvää mutta lyhyessä ajassa myös niin paljon pahaa että en tiedä enää haluanko aamulla herätä. Kirjeet eivät antaneet minulle vastauksia. En löytänyt niistä mitään selityksiä sille että tilanne on tänään tämä. En keksi mistä vielä etsisin. Toivon että sinä kertoisit minulle miten tähän on tultu.

mesi

Kotiinlähtö

2004-09-26T01:48:00.000+03:00

Panu,

Olen palaamassa kotiin ristiriitaisin tuntein. Poissa on hyvä olla kun ei tiedä mitä kotona odottaa. Matka on usein pako. Kaikella lienee kuitenkin tarkoituksensa, niin tälläkin matkalla. Ehkä minun ei edes tarvitse tietää mikä se tarkoitus on.
Kun palaan kotiin pelkään eniten tyhjyyttä. Kotini on minulle rakas paikka, mutta jotta siellä viihtyisin se edellyttää itseltäni jonkinlaista eheyttä.
Näin unta että tulit hakemaan minut täältä Valamosta. Valveilla en uskalla toivoa koska pelkään taas pettyväni, mutta unissani toivon vielä että palaisit.

Sytytin tuohuksen Konevitsalaisen Jumalanäidin ihmeitätekevän ikonin edessä. Olen valmis lähtemään kotiin.

mesi

Tämä hetki

2004-09-25T22:55:00.000+03:00

Pee,
Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Joku jatkuvuuden ja rauhoittumisen ristiriita jossa mennyt ja tuleva taistelevat tilasta ja olevaa ei ole.

Kai minun pitäisi antaa sinulle anteeksi, mutta en vielä ole vakuuttunut että olet sen arvoinen. Kai minun pitäisi hyväksyä kohtaloni, mutta mielestäni minä en ole tätä ansainnut. Kai minun on tästä jotenkin pakko jatkaa ja yritettävä rakentaa suojaa ympärilleni ettei joku taas pääse minua haavoittamaan.

Minun tulisi vihdoinkin oppia ettei kannata rakastua, antautua, tuntea ja luottaa.
Tässä asiassa minä olen huono häviäjä.

mesi

Matka

2004-09-24T22:30:00.000+03:00

Panuseni,

Ajatus lähtemisestä tuntui vaikealta. Lähteminen on minulle aina jossain määrin vaikeaa, mutta minulla on tarve olla koko ajan liikkeessä ja siihen lähtemisetkin ovat joskus välttämättömiä. Kun palaan en palaa koskaan samaan, aina on jokin muuttunut, aina olen hieman toinen.

"Pistettäämpäs hevonen jo hörhöttämmään", sanoi kuski kun bussin käynnisti. Olin matkalla.

Valamon luostari on minulle uusi paikka. Ajatus vierailusta täällä on sen sijaan vanha. Noin viisitoista vuotta sitten tutkin kirjallisuudessa erästä ortodoksisuuteen liittyvää aihetta ja olin tulossa Valamoonkin. Artikkelini julkaistiin alan ortodoksisessa julkaisussa mutta päädyin Joensuuhun luennoimaan enkä Valamossa käynyt. Vihdoin olen täällä.

Ironista on että tähän repäisyyn tarvittiin kriisi (ja mies). Ironista on kai myös se että avioliittoni tai avioeroni ei minua koskettanut niin paljon että olisin lähtenyt mielenrauhaa etsimään mutta suhde sinuun (tai siis oikeammin sen suhteen päättyminen) on herättänyt minussa tämänkin tarpeen.
Exaviomieheni on hyvä ihminen ja paras mahdollinen isä minun ja hänen yhteisille lapsillemme. Se että parisuhde oli kylmä ja arki ei sujunut kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla on ihan eri asia.
Sinun kanssasi emme perhe-elämäkokeiluja tehneet. Elimme kahden itsenäisen aikuisen ihmisen suhdetta koska meillä molemmilla on omat lapset ja ydinperhekokeilutkin ovat vielä tuoreena takanapäin. Emme voi tietää olisiko yhteinen arki toiminut. Aika ei ollut sellaisen kokeilemiseen kypsä. En minä tiennyt että sinä kaipasit takaisin vanhan perheesi luo. (Kaipasitko?) Et sinä sitä minulle kertonut.

Rakastinko ja halusinko sinua niin paljon että en kuullut ja kuunnellut mitä sinä halusit ja toivoit? Olenko ummistanut silmäni ja korvani siltä että tämä kiintymys olikin yksipuolista? Ei se siltä vaikuttanut, en voi uskoa sitä. Mitä tässä sitten tapahtui?

Miksi en voi olla niinkuin muut ja kärsiä itsekseni hiljaa? Miksi minun on kerrottava ja kirjoitettava vaikka se ehkä satuttaa ja loukkaa joitakin ja repii itseänikin?
Koska minun on jatkettava tavalla tai toisella, minun on oltava koko ajan liikkeessä, koska vaikeneminen ei tunnu hyvältä.
Kunnioitan itseäni ihmisenä liikaa jotta voisin vaieta. Olen vilpittömästi pahoillani jos tunteeni satuttavat sinua.

mesesi

Pois

2004-09-23T01:13:00.000+03:00

Panuseni,
Lähden tänään ja palaan sunnuntaina. Kolme yötä torstaista sunnuntaihin ihan niinkuin runsas kuukausi sitten kun olimme Pariisissa. Silloin olimme kaksin keskellä elämää. Nyt lähden yksin keskelle ei mitään kärsimään omasta seurastani. Jollen kestä itseäni istahdan metsään karhujen syötäväksi. Ja jollen tuolta palaa haluan kertoa sinulle vielä kerran sen jonka jo tiedätkin: Minä rakastan sinua.

mesi

..olipa pateettinen viesti :-)

Sataa ulkona ja sisällä

2004-09-22T09:09:00.000+03:00

Panuseni,

Sataa ja fillariparka ruostuu pihalla. Pitäisi irrottaa siitä lastenistuin ja viedä se kellariin. En nyt jaksa ryhtyä siihen. Eikä minulla ole ketään jota pyytäisin auttamaan. Voitko kuvitella että olen nyt niin yksin ettei minulla ole ketään joka pitelisi ovia auki kun kannan fillarini kellariin. Se ei ole pelkästään sinusta kiinni, menetin tässä hiljattain pari ystävää ihan sinusta riippumatta. Avioeron myötä hävisivät entiset n.s. perhetutut. Minulla ei ole nyt asennetta soittaa naapurin ovikelloa ja pyytää apua. Ok, saan sen fillarin sinne kellariin yksinkin kun vain viritän ovet jotenkin auki. Ensimmäisen oven väliin pitää etsiä joku kalikka tai kiila (ja mistä sellaisiakin löytää?) ja toinen ovi pitää sitoa narulla kiinni. Jyrkät portaat vielä menettelevät, mutta kun olen kantanut sen fillarin alas se pitäisi vielä nostaa kellarikomeroon viritetyn laudan päälle pystyyn. Jessus. No varmaan siitäkin suoriudun. Itse ja yksin. Ainahan minä suoriudun. (Pah!)

Sain sinulta eilen tylyn viestin jossa vain totesit lyhyesti että blogilinkki ei toimi. Kyllä se toimii. Olen tätä päivittänytkin joka päivä. Kai minun olisi pitänyt toivottaa sinulle hyvästit ja vastata että niin, ei toimikaan koska äsken tuhosin koko blogin. En minä niin voi sanoa koska se ei ole totta. Blogi on olemassa ja se päivittyy niin kauan kun minä suren ja minulla on tarve kirjoittaa sinulle halusitpa sitä tai et. Tämä on minun (epätoivoinen?) yritys selviytyä tästä.
Illalla itkin taas niin että aamulla tuntui siltä kuin joku olisi kaatanut silmiini muutakin kuin unihiekkaa. Kaipaus. Ikävä. Ikävä kaipaus. Sinua.

Aamulla oli herätyskello soimassa puoli kahdeksalta jotta varmasti ehdin jumppaan. Pakko päästä Body Pumppiin nostamaan rautaa. Kehon palvontaa vai kidutusta? Ehkä molempia. Rääkkään itseäni ja tarvitsen nyt kaikki keinotekoiset piristeet (endorfiinit).
Tällaisessa elämäntilanteesa on niin helppo hautautua työhön tai keksiä jotain muita sijaistoimintoja kuten rääkätä itseään kuntosalilla tai ryhtyä maaniseen siivoamiseen. Siksi on tärkeää että lähden pois muutamaksi päiväksi. Otan etäisyyttä. Asiat eivät siitä lähtemisestä tai etäisyydestäkään muutu miksikään mutta katkaisen kierteen hetkeksi enkä anna uusien heti syntyä. Rääkkäystä sekin tavallaan. Menen pois olemaan heikko ja toivon että tulen takaisin enemmän voimia repussani.

mesi

Tänään kotona

2004-09-21T13:51:00.000+03:00

Panuseni,

En päässytkään täältä vielä lähtemään. Hiljentymispaikassani on kirkolliskokous. Jotenkin tämäkin viivästyminen sopii tähän kuvioon vaikka en sitä aavistanutkaan. Odotin viikon ennenkuin aloin kirjoittamaan, purkamaan itseäni. Nyt odotan pari päivää että pääsen täältä kotoa pois. Treffit itseni kanssa. Miten tuntuukin että olen niin täynnä itseäni! (olisin mieluummin täynnä sinua)

Jokainen muutos suunnitelmissa tuntuu nyt henkilökohtaiselta loukkaukselta. En päässyt lähtemään juuri silloin kun tunsin olevani siihen kypsä. En tiedä olenko kypsä siihen enää huomenna. Lähikaupassa ei ollut sitä kahvia jota olin ajatellut ostavani. Sinä et pitänyt minuun yhteyttä silloin kun sitä eniten odotin (mikä ei tarkoita sitä että nyt olisi liian myöhäistä). Et ollut läsnä kun sitä tarvitsin. Minun olotilani ja tunnetasapainoni on järkkynyt ja tässä tilassa minun on erittäin vaikea sietää epävarmuutta ja yllätyksiä. Vieras tunne minulle tämäkin. Joku muumeista sanoi että ”Allting är mycket osäkert och det är just det som lugnar mig.” Nyt tuo motto on ollut koetuksella. Laitoin tuon sinulle joskus tekstarina. Silloin ihan alussa kun olimme hehkuneet toisillemme vasta viikon tai pari. Sinä kirjoitit minulle japanilaisen ajatelman ”Kun ajatukset kulkevat samaan suuntaan, ne eivät koskaan kohtaa”, enkä tiedä vieläkään mitä tuolla tarkoitit.

Olet lähettänyt minulle lukuisia ihania tekstareita joista valitettavasti en ole säästänyt montaakaan (sen jälkeen kun exmieheni mustasukkaisuuksissaan luki kaikki puhelimeeni tallennetut viestit). Yhden jonka olen säästänyt ja jota luen aina silloin tällöin vieläkin on kaikessa yksinkertaisuudessaan valloittava: ”Ja minä Rakastan Sinua. Valtavasti.” Tuo on kantanut minua ja antanut voimia silloinkin kun on tuntunut että en enää jaksa. Ja jotenkin tuo kantaa minua vieläkin, vaikka et sitä kai enää haluaisikaan. Mikä tässä muuttui? Valehtelitko? Vai menikö se osaltasi ohitse yhtä pian kun syttyikin? En usko sinua. Valehtelet joka tapauksessa. (oi, miten rakentava taas olenkaan..) Olen loukkaantunut. Sinä lupasit ettet tekisi minulle pahaa.
Hyräilin sinulle Egotripin biisiä ”Älä koskaan ikinä muutu...” ja sitten sinä teit niin, kuin muutkin.

mesi

Aavistuksia

2004-09-20T11:21:00.000+03:00

Pee,

tiedätkö, joskus minä aavistan mitä on tulossa. Ei ole mitään järjellistä selitystä sille että tietäisin, mutta joskus vain ’tiedän’ jonkun tapahtuman etukäteen. Yritän välttää tällaista aavistelua koska se ei ole mitenkään järkevää ja jos sille annan liikaa tilaa se tuntuu lähinnä sairaalta. Vältän sille antautumista myös siksi että haluan säästää itseäni. En halua tietää tulevista ikävistä tapahtumista etukäteen enkä halua ruokkia toiveita jostakin joka sitten mahdollisesti ei toteudukaan.
Pelkään että aavistuksesta tulee minulle mantra, kirous tai rukous ja että annan sille liikaa huomiota sen sijaan että suhtautuisin siihen välinpitämättömän kiinnostuneesti. Jos tuo aavistus synnyttää pelkoa tai toivoa se muuttuu helposti rasitteeksi joka rajoittaa elämääni.

Minulla on nyt aavistus, tai oikeastaan kaksi. En voi kertoa niistä koska jos kertoisin minua pidettäisiin mielipuolena toteutuivatpa nuo aavistukset tai eivät.

Minulla oli aavistus silloinkin kun kerroit minulle että haluat lopettaa suhteemme. Jotenkin älyttömältä tuntuu se että minulla oli aavistus exvaimosi aikeista jo viikkoa ennenkuin ’tiesin’ mitä minulle aiot ilmoittaa. Tuon aavistuksen jaoin hyvän ystävän kanssa koska se kalvoi minua niin paljon. Valitettavasti se osoittautui oikeaksi vaikka yritin olla uskomatta siihen viimeiseen asti. Kun sitten sain vahvistuksen aavistamalleni tuntui se kuin olisin hävinnyt tiukan loppukirin sadasosasekunnilla. Olin helpottunut että sain tietää, mutta sain viestin jota en missään tapauksessa olisi halunnut. Viimeiseen asti toivoin että aavistukseni olisi väärässä. Toivoin ihmettä. Meillä se ihme jo tavallaan olikin ja elimme sitä koko ajan yhdessä. Runsaan vuoden. Silti hävisin käsittämättömästä syystä. Nyt minulla on aavistus liittyen tuohon syyhyn ja sen mahdollisiin seurauksiin, mutta tekisin itseni naurunalaiseksi kertomalla niistä. Tai saisin noidan maineen. Selitän taas itselleni ettei tuollaisia aavistuksia ole olemassakaan, että olen vain herkistynyt tästä tilanteesta, hysteerinen. Yritän olla ajattelematta tätä asiaa.

Ripustin pronssisen ristin kaulalleni, jos se suojelisi minua hieman. Näytän että olen valinnut puolen. Lähden Valamoon muutamaksi päiväksi. Pois täältä, hiljentymään. Menen tapaamaan itseäni ja miettimään elämäni tarkoitusta ja varmaan vähän sinuakin.

mesesi

Arjen pyöritystä sunnuntaina

2004-09-19T13:41:00.000+03:00

Panuseni,

Katson sähköpostini parin tunnin välein ja petyn joka kerta. Ei edelleenkään viestiä sinulta. En olisi uskonut että kykenet tällaiseen välinpitämättömyyteen. Ja miten ihmeessä minä saatoin erehtyä niin sinun suhteen että nyt tätä yleensä ihmettelen?

Kun heräsin en taas tajunnut mikä päivä on ja ketä täällä pitäisi olla. Kuten aina hamuilin sinua vierestäni ja petyin kun ei sinua siinä ollutkaan. Kohta neljävuotias tyttäreni nukkui rauhallisesti tuhisten sängyn toisella laidalla. Voi hellyys! Aamiaisella lapset taas kyselivät sinua, koska tulet käymään ja koska menemme taas metsäretkelle. Mitä minä vastaan heille? Sanoin että en tiedä ja minusta tuntui pahalta kun valehtelin. Tottahan se on, en minä tiedä, mutta kai minun olisi pitänyt kertoa jotakin tästä kaikesta. Olen pitänyt puhelinta suljettuna. Heikko akku on siihen hyvä tekosyy. Äitini oli jättänyt muutaman viestin, kysyi mitä kuuluu ja ihmetteli ettei minua (meitä) ole näkynyt. Ei hän sinusta mitään tietenkään vastaajaani sanonut mutta rivien välistä kuulin viestin että ’tulisit Panun kanssa käymään’. Äitini pitää sinusta ja sinä siedät äitiäni paremmin kuin minä itse.

Lapset ovat olleet luonani viikonlopun ja menevät illalla taas isälleen. He olivat luonani loppukesästä pitkään kun isänsä oli sairas. Nyt on isän vuoro ja minulle on helpotus saada aikaa olla yksin. Minun on nyt vaikea kestää heidän iloaan ja innostustaan, riitoja ja nahistelua. Olen fyysisesti läsnä mutta ajatukseni ovat muualla.

Lasten talvivaatteet pitäisi ottaa esille valmiiksi ennenkuin aamut muuttuvat kylmiksi. En uskalla jättää käytännön asioita huomiseen, ensi viikkoon tai myöhemmäksi. En tiedä miten jaksan ja jos jaksan, mutta lasten ei pidä joutua tästä kärsimään. Jotenkin on huolehdittava että lasten arki toimii vaikka itse olisinkin riekaleina.

”Elämä on ihmiselle annettu, jotta hän tarkoin harkitsisi, missä asennossa tahtoo olla kuollut..”
(Pentti Saarikoski 1959)

mesi

Euforiasta tyhjyyteen

2004-09-18T23:02:00.000+03:00

Panuseni,

Valvoin viime yönä aamuviiteen. Purin viimeiset muuttolaatikot ja järjestelin paperikamaa. Löytyi kaikenlaista kiinnostavaa kuten vanhoja valokuvia ja paperilappuja joihin olin kirjoittanut kirjallisuusvinkkejä ja pieniä ideoita. Löysin itsestäni mustavalkokuvat jotka otettiin kunnallisvaalimainosta varten kahdeksankymmentäluvun lopulla ja kuvan edesmenneestä kissastani jonka kuvasta itse olin pimiössä työstänyt monta eri versiota eri paperilaaduille. Käteeni osui myös taiteltu tuloste joka osoittautui ajo-ohjeeksi Mikon landelle. Hänen 40-vuotisbileissähän me tapasimme heinäkuussa 2003. Jälleennäkeminen noin viidentoista vuoden jälkeen. Kolahti. Muisto jota ajattelin vielä muutama viikko sitten lämmöllä tekee nyt tosi kipeää. Kun vielä löysin Harakan saaren esitteenkin itkin jo ääneen. Harakassa me suutelimme ensimmäistä kertaa, lapset ympärillämme. Jalat oli mennä alta ja taju kankaalle siitä suudelmasta.
Löysin myös taksikuitin. Olin keskellä yötä tullut luoksesi. Se oli ensimmäinen vierailu luonasi. Juttelimme koko yön enkä muistanut jälkeenpäin ulkoisista puitteista yhtään mitään. Koko ensimmäinen syksy kanssasi oli euforiaa. Ihmettelimme toisiamme ja itseämmekin. Saatoimme istua tuntikausia vain katselemassa toisiamme. Kuljimme käsi kädessä ja höpötimme jotakin ja vain nautimme toisistamme, suutelimme melkein seitsemän tuntia putkeen.. Tuntui ihmeelliseltä että vielä keski-ikäisenä, plus miinus nelikymppisenä, voi tuntea ja kokea niin voimakkaasti ja elää niin intensiivisesti. Kaikki tuntui niin ihmeelliseltä. En voi tajuta ettei sitä enää ole.
Suren menetystä, poden kalvavaa kaipuuta ja minulle tulee särkevä huonommuudentunne. Miksi minä en kelpaa? Miten exvaimosi on minua parempi?

Onko elämä eletty siinä vaiheessa kun on neljäkymmentä mittarissa ja pitää hankkia kissa jotta olisi jotain jota saisi koskettaa? Kun lantiopohjanlihaksia treenataan vain mahdollista vanhuusiän virtsankarkailua silmälläpitäen? Kun tuntuu että nyt on näpit palaneet niin pahasti ja riittävän monta kertaa ettei enää uskalla lämpöiseen koskea? Kun ei tohdi kohdata mitään uutta vaan mieluummin käpertyy sohvannurkkaan neulomaan villasukkaa taatusti tuntemattomalle lapselle jollakin kaukaisella pakolaisleirillä?

me

Burnout

2004-09-17T18:14:00.000+03:00

Panuseni,

miksi sinä et kirjoita tai soita? Laittaisit edes tekstarin joskus! Itse sanoit että et halua menettää yhteyttä kokonaan, ja sitten tämä totaali hiljaisuus. Juuri nyt minä tarvitsen sinua. Vaikka et halua minulle antaa sitä mitä tarvitsen niin lohduttaisit edes jotenkin ja selittäisit mistä tässä on kyse, antaisit näkökulmasi. Kun olit saanut sanotuksi että haluat päättää suhteemme (etkä oikeastaan edes sanonut niin, vain että exvaimosi haluaa alkaa kanssasi uudestaan) kiitit minua asiallisesta käyttäytymisestä. Ja paskat! Minä olen kyllästynyt olemaan se ’hyvä jätkä’ joka aina ymmärtää, jonka oletetaan aina ymmärtävän ja jota voi loukata vaikka kuinka rankoilla jutuilla tahansa. En tarkoita ettenkö haluaisi suoraa puhetta ja rehellistä toimintaa, mutta ymmärrä että minäkin olen ihminen. Ja sinun seurassasi olen ennen kaikkea nainen. Kaiken sen jälkeen mitä meillä oli yhdessä et voi olettaa että minä ymmärtäväisesti taputan sinua olalle (kuin mies, heh) ja toivon lykkyä tykö ja hyvää jatkoa. Tuollaiseen en soisi edes miehen, sellaisen hyvän jätkänkään, joutuvan. Siksi kai ne hyvät jätkät useimmiten ovatkin naisia.

Älä aliarvioi minua ja tunteitani! Herätit minut elämään ja epäröin uskallanko hypätä vai en, mutta uskalsin. Ja nyt olen ikäänkuin taas väärällä puolella puroa. Kuvainnollisesti. Liekö adhd- piirre vai mikä mutta minulle ei koskaan ole riittänyt mikään keskinkertainen. Voi olla että tämä olisi tullut ylitsepääsemättömäksi ristiriidaksi meidän välillämme ennen pitkää joka tapauksessa. Vaikutat niin tasaiselta ja 'turvalliselta' ja minä en oikeastaan viihdy ollenkaan sellaisessa tasapaksussa putkessa (mitä perheeni oli minulle monta vuotta ja josta kärsin kun siinä ei enää ollut sitä tunnetta ja intensiteettiä jota minä tarvitsin). Kun minä annoin periksi tunteilleni sinun suhteen (runsas vuosi sitten) se oli taas juuri tuollainen hyppy. Rakastuin silmittömästi ja jos minä rakastun niin silloin se on juuri sitä eikä melkein tai jossain määrin jotakin. En kadu mitään. Mutta kärsin usein omasta ehdottomuudestani. Jos minä heittäydyn johonkin, vaikka sitten omien tunteitteni vietäväksi ei siitä ole paluuta noin vain mihinkään. Ei sitä voi poistaa tai peruuttaa tai laimentaa millään vaan minun on katsottava loppuun asti mihin joudun. Ja tämä pätee suunnilleen kaikkeen mitä teen. Siinä on vahvuutensa, se kantaa jos se onnistuu, mutta siinä on huonotkin puolensa, romahdan jos tulee liikaa ja liian isoja vastoinkäymisiä. Niitä vastoinkäymisiä voi olla aika paljon sillä minulla on hyvä stressinsietokyky, mutta jossain tulee sekin katto vastaan että niitä on liikaa. En tiedä voitko tätä ymmärtää, tai osaanko edes mitenkään selittää.

Sairaslomani jatkuu vielä ainakin kahdella viikolla. Lääkärini kirjoitti minulle lisää melatoniinia univaikeuksiin ja kehotti tekemään jotain kivaa, hemmottelemaan itseäni jotenkin tai jotain. Se tuntuu tässä tilanteessa mahdottomalta. Mitä kivaa minulla nyt olisi? Höh. Ostin sitten kotimatkalla uudet korvikset. Haluaisin näyttää niitä sinulle.

Eilen illalla luulin jo hetken että tämä suru vähän helpottaa. Yllätyin kun kyyneleet eivät polttaneetkaan silmiäni ja pystyin melkein hengittämäänkin. Ajattelin mennä kuntosalille mutta käännyin takaisin kun ulkona oli niin kylmä että hampaat kalisi. Onko vilu laihtumisen oire? Kiva vetää housut jalkaan kun ei tarvitse vetää vatsaa sisään jotta saa vetoketjun kiinni. Neljä kiloa on tippunut, senteistä en tiedä. Jotain positiivista tässäkin. Myöhemmin illalla olinkin sitten jo taas ihan maitohapoilla ja kaipaus tuntui fyysisenä kiputilana. Laitoin sinulle taas sähköpostiviestin jossa pyysin selittämään ja kertomaan. Mikset vastaa minulle? Pelkään että kohta alan uhkailemaan sinua jos et minua suostu kuuntelemaan. Ehkä soitan sinulle ensin ja jollet sittenkään suostu keskusteluun niin tulen käymään. Saisin ehkä sitten tavata sen naisesikin. Mitäs siihen sanoisit?

mesiburnout

Rehellisyys, Allein

2004-09-16T15:42:00.000+03:00

Panuseni,

Pohdin ja epäröin edelleen annanko sinulle linkin tänne vai en. Päteekö vielä vanhat yhteisesti sovitut periaatteet (että kaikesta voi puhua ja mitään ei tarvitse piilotella jne) vai pitäisikö minun nyt noudattaa yleisiä käytösnormeja, joihin ei tietenkään kuulu tällaisten asioiden kertominen sen jälkeen kun on tullut bänät. Toisaalta ja toisaalta.
Et sinä voi loukata minua enempää kuin mitä olet jo loukannut joten sen kannalta en epäröi. Eikä minulla ole mitään menetettävääkään, tuskin paljon voitettavaakaan.
Jos olen itselleni rehellinen ja noudatan sitä mikä minusta on rehellistä ja reilua noin yleensäkin niin annan sinulle mahdollisuuden ottaa nämä sinulle kirjoittamani kirjeet omaksesi, eli annan linkin ja oletan että sitä myös käytät. Jos sitävastoin menen sille linjalle että yritän ’käyttäytyä’ ja tehdä niinkuin ihmisillä yleensä on tapana (igitt!) niin en anna sinulle linkkiä ja tuhoan koko blogin kohta pian. (Olisikohan elämäni helpompaa jos ajattelisin ja olisin niinkuin ihmiset yleensä?)

En tiedä uskallanko koskaan sinulta kysyä mitä ajatuksia ja tunteita nämä kirjeeni sinussa herättävät. Toivottavasti ymmärrät minua edes hieman paremmin luettuasi. Minulla on nyt suuri tarve ymmärtää sinua ja toimintaasi, vaikka en sitä voisi hyväksyäkään. Olisin toivonut että olisimme voineet keskustella näistä asioista livenä tai edes sähköpostitse. Sinä et näköjään enää keskustele (tyypillinen suomalainen mies?!)
Yritän antaa sinun olla rauhassa, mutta se ei tahdo onnistua. Pitäisi katkaista nettiyhteydet ja sulkea puhelin ja silti minä ajattelen sinua koko ajan. Minun toipumiseni kannalta olisi tärkeää keskustella kanssasi. Kun kesäkissa jätetään heitteille on fiksua ilmoittaa siitä eläinsuojeluyhdistykseen.

Mitä sinulle merkitsee rehellisyys? Minulle rehellisyys merkitsee valheen vastakohtaa. Ei vain sitä ettei valehtele vaan myös sitä ettei jätetä merkityksellisiä asioita kertomatta. Joskus se valhe tai kertomatta jättäminen olisi armollisempi vaihtoehto kuin rehellisyys ja vilpittömyys. Silti kannatan vilpittömyyttä ja toivon että sitä kannatetaan myös suhteessa minuun. Mitä enemmän pidän jostain ihmisestä ja mitä enemmän arvostan tätä, sitä tärkeämpää on minun olla hänelle vilpitön.

*

Kun siivosin pöytääni löysin ystävältä saadun pienen kalenterikirjan. Se oli unohtunut ja kulkeutunut johonkin muuttolaatikkoon ja tuli nyt esiin epämääräisestä paperikasasta. Kalenterin teemana on Hermann Hesse, yksi lempirunoilijoistani. Löysin kirjasta myös runon joka on jo noin 35 vuotta puhutellut minua. Tämän runon osasin ulkoa jo ennenkuin osasin saksaa, tai edes suomea. Ensimmäisen kerran löysin sen veljeni lukioaikaisesta saksankielenkirjasta ja ymmärsin siitä juuri sen verran että se jäi päähäni soimaan muutamana aika irrallisena fraasina. Muutamia vuosia myöhemmin kun olin kesätöissä kirjastossa löysin runon uudelleen ja opin sen ulkoa. Runo on tullut aina välillä mieleeni tai sitten olen sen tilapäisesti unohtanut (kuten nyt olin) ja se ilmaantuu jostain eteeni ja puhuttelee minua entistä voimakkaammin.

Allein

Es führen über die Erde
Straßen und Wege viel,
Aber alle haben
Dasselbe Ziel.

Du kannst reiten und fahren
Zu zwein und zu drein,
Den letzten Schritt mußt du
Gehen allein.

Drum ist kein Wissen
Noch Können so gut,
Als daß man alles Schwere
Alleine tut.

(Hermann Hesse)

Runon viesti ja tunnelma on samanaikaisesti hyvin lohduton mutta myös voimaa antava. Miten tuohon runoon törmäsinkään taas juuri nyt?! Sanotaan, että kaikella on tarkoitus. Joskus minä sitä tarkoitusta ihmettelen.

mesesi

Je ne regrette rien

2004-09-15T20:25:00.000+03:00

Tasan kuukausi sitten tulimme Pariisista viikonloppulomalta. Menimme lentokentältä suoraan luoksesi ja menin sieltä seuraavana päivänä suoraan töihin. Jaksoimme vielä rakastellakin vaikka olimme viikonloppuna rakastelleet aamuin illoin. Nautin sinusta täysillä ja tuntui että kaikki estot ja ujoudentunteet ja suorituspaineet olivat mennyttä. Nuuhkin ihoasi ja halusin tehdä olosi kaikinpuolin mahdollisimman hyväksi. Lähelläsi oli hyvä olla.

Nyt kun ajattelen matkaamme yritän löytää siitä merkkejä tulevasta. Sinun oli kai ollut pakko tietää jo tuolloin mitä oli tulossa? Minä en ainakaan huomannut mitään erikoista tai minkäänlaista lopun aavistusta tuolloin, päinvastoin. Mikä sai kaiken muuttumaan? Vielä samalla viikolla tapasimme ja kaikki oli hyvin. Sitten meille molemmille tuli lapset. Sinun lapset tulivat sinun luoksesi ja minun minun luokseni ja jostain syystä emme ole koskaan paljon tavanneet lasten kanssa yhdessä. Ehkä se on ollut yksi asia mistä minun olisi pitänyt aavistaa että et aio kanssani viipyä? Emme ole koskaan olleet juurikaan tekemisissä muiden ihmisten kanssa, emme ole tavanneet ystäviä yhdessä emmekä edes ole tavanneet lasten kanssa paljon. Minä olisin tätä halunnut mutta minulla ei ollut voimia käytännön syiden takia järjestää mitään. Sinulle oli kai helpompaa olla esittelemättä minua ystävillesi kun odotit exvaimosi paluuta.

En, minä en kadu mitään. (Miksi katuisin?) Mutta minua harmittaa että tässä kävi näin. Tunnen tästä sanoinkuvaamatonta surua.

xxx
mesi

Muistatko?

2004-09-14T15:33:00.000+03:00

Panu,
En tajua miksi et voi kertoa minulle yhtään mitään. Taas tuntuu että huonot uutiset olisivat parempia kuin ei uutisia ollenkaan. Siis luuletko tosiaan että minä pystyn tuosta vain jatkamaan elämääni ja töitä yms niinkuin ennenkin ja kuin ei mitään olisi tapahtunut? Oletko tyhmäkin!? Kertoisit edes jotain omista tunteistasi. Vaikka kääntäisit veistä haavassani niin parempi niin kuin tämä vaikeneminen. Nyt jätit minut kitumaan ja hiljalleen kuolemaan niinkuin haavoittuneen rintamalle.

Toistan itseäni. Samat ajatukset pyörivät päässä koko ajan. Vatvon tätä menetystä ja ahdistusta kuin pullataikinaa josta ei koskaan tule valmista. Huomaan että kirjoittelenkin samoja asioita uudestaan ja uudestaan vain hieman eri sanoin. En muuta kirjoituksiani jälkikäteen. Tämä toisto on oire ja olennainen piirre tälle aiheelle ja siten kuuluu tähän blogiinkin. En nyt mieti kirjoittamisen sääntöjä tai julkaisukelpoisuutta, sitä saan tehdä työssäni ihan tarpeeksi. Nyt suollan tekstiä sitä mukaa kun se päästäni näppikselle on tullakseen. Nyt en sensuroi tai kiinnitä huomiota muotoseikkoihin, en ole kustannustoimittajan roolissa.

Toisit jo yöpaitani ja hammasharjani. Minua ällöttää ajatus että olet rutannut ne johonkin nurkkaan niin ettei naisesi niitä löydä. Tai ehkä olet heittänyt ne pois? Miltä tuntui? Tietääkö exvaimosi (tai onko hän jo taas nykyinen vaimo? Kiiruhditteko jo uudelleen naimisiinkin?) edes minun olemassaolostani? Ehkä olet pitänyt hänet siinä uskossa että uskollisesti olet kitunut ja odottanut häntä takaisin koko sen runsaan puolitoista vuotta jonka ehditte olemaan erossa? Sika!

*

Muistatko Panuseni kun joskus saunottiin. Ensimmäisen kerran kun kutsuit minut saunaan minun oli vaikeaa riisua. Tunsin itseni jotenkin kömpelöksi ja minua nolotti aivan kamalasti. Riisuminen kesti varmaan yli vartin kun niin ujostutti. Sen ensimmäisen kerran jälkeen saunottiinkin aika usein. Ja usein kun olimme menossa saunaan kävimmekin sängyn kautta kun tuntui siltä. Olit ihana kun johdatit minut kädestä makuuhuoneeseen ja minua ujostutti niin että olin kompastua omiin jalkoihini. Hih, ja kadotin alkkarini sänkysi alle ja joskus ne unohtuivatkin sinne. Muistatko kun kerran saunan jälkeen sanoit leikilläsi että sitten kun olemme vanhoja istumme rauhassa keinutuolissa keinuen ja minä neulon sukkaa ja sinä siirtelet shakkinappuloita? Se oli leikkiä mutta ajatus oli mielestäni kaunis ja sanoit sen niin täynnä lämpöä ja hellyyttä että ajattelin että sinun kanssasi voisinkin ihan mielelläni vanheta yhdessä.

me-si

Sika, kusipää, ääliö!

2004-09-13T01:28:00.000+03:00

Panuliini,
On toivoa niin kauan kun kirjoitan. Ehkä tarvitsin sitä viikon harkinta-aikaa päättääkseni aionko edes yrittää olla olemassa tämän tragedian jälkeen vai en. Jokin minussa näköjään aikoo, koska kirjoitan. Minä en ole olemassa jos en kirjoita.. olen, siis kirjoitan.. ei kun kirjoitan, siis olen! Helppoa tämä ei ole, ei kirjoittaminen eikä olemassaolokaan. (ilman sinua)
Minun kertomukseni on minun. Minä kerron vain omista tunteistani. Tämä on minun totuus, mutta tiedostan totuuden olevan suhteellista ja näkökulmakysymys. Kanssani saa olla rauhassa eri mieltä ja se on suotavaakin koska en voi sietää mielistelijöitä. Totuus voi olla joillekin epämukava. Unskyld. Sorry. Pardon.

En voi hyväksyä sitä että hylkäsit. En tajua miten saatoit tehdä sen minulle! Unohdan että hylkäsit minut. Suunnittelen mielessäni matkoja, sieniretkiä, saunailtoja, hemmotteluhetkiä.. kunnes herään taas kylmiin realiteetteihin ettet enää ole luonani. Valitsit toisin, toisen. Haluaisin kunnioittaa päätöstäsi mutta en voi. Tekee mieleni kutsua sinut luokseni pettämään kumppaniasi heti kun tunnet olevasi vähänkin heikko. Minulla on sinulle avoin lämmin syli..

Siivoan ja kunnostan kotiani lähes maanisesti. Raahaan huonekaluja yömyöhään, kokoan hyllyjä ja järjestelen. Kannan paperikamaa paperinkeräykseen ja ilmoittelen nettikirpputorilla pieneksi jääneistä lastenvaatteista. On saatava pois tavaraa. Järjestystä. Ostin kattolampun, sohvanpesuainetta, siideriä.. toistaiseksi voin kai todeta että kaikkea olen tarvinnutkin vaikka ei olisi ollut varaa moisiin. Pelottaa kuitenkin tämä suruun osteleminen.

Kotona muistelen sinua koko ajan. Lähden ulos jotta voisin hengittää vapaammin mutta kaupungillakin kohtaan koko ajan muistoja. Tuossa ravintolassa kävimme syömässä, tuohon paikoitit autosi kun tulit luokseni, tuossa puistossa halailtiin niin rakastuneina, tuolla lautalla tulin sinua vastaan kokouksestasi, tuosta apteekista ostin ensimmäiset ehkäisypuikot.. Kuulostaa ehkä banaalilta, mutta minulle tämä on tuskaa. Minuun tekee fyysisesti kipeää nämä muistot ja tämä kaipuu. Ymmärrätkö? Tajuatko? Voitko yhtään kuvitella miltä minusta tuntuu? Sika, kusipää, ääliö! Miksi teit tämän minulle?!

me-sesi

vuodatusta

2004-09-12T23:48:00.000+03:00

Panuseni,
Minä koin että meillä oli jotain aivan fantastista yhdessä, jotain ennenkokematonta, ihanaa. Ja minä luulin että sinäkin koit niin, mutta sinä olitkin valmis heittämään kaiken yli laidan palataksesi exvaimosi luo. Olen pettynyt.

Sanoit että olet pahoillasi ja että ensisijainen syy miksi palaat exvaimosi luo on lapset ja lasten hyvinvointi. Pah ja pöh. Ole vain pahoillasi mutta sen naisen luo sinä palasit. Lapset tietenkin vaikuttavat asiaan mutta parisuhteeseen sinä ryhdyt aikuisen ihmisen kanssa, et lasten. Lapsilla on vanhemmat olivatpa ne vanhemmat yksin, yhdessä tai erikseen ja lasten koti on vanhempien tunteissa, ei heidän suhteissaan. Lapsille on varmaan onnellisinta jos vanhemmat ovat yhtä perhettä ja rakastavat toisiaan ja kaikin puolin toimivat hyvin yhdessä. Mutta jos vanhempien suhteessa on epäselvyyksiä ja negatiivisia jännitteitä se ei ole lapsille hyvä ympäristö. Hyvä suhde saadaan vain siten että rakastaa kumppaniaan vähintään vähän enemmän kuin mitä uskoo hänen rakastavan itseään. Ja tämä siis toimii vain niin että molemmat rakastavat vähintään vähän enemmän. Kaksi rakastavaa vanhempaa jotka ovat tyytyväisiä elämäänsä mutta asuvat eri osoitteissa ja mahdollisesti eri kumppaneiden kanssa on varmaan usein parempi ratkaisu kuin isä ja äiti yhdessä niin ettei heistä kumpikaan ole oikein tyytyväinen ja onnellinen.
Älä keksi tekosyitä ja verukkeita minulle. Älä selitä löpinöitä. Haluan että kerrot niinkuin asia on. Onko niin että et koskaan päässyt avioliittosi yli? Että odotit koko ajan että exvaimosi ottaisi sinut takaisin? Että et koskaan oikeasti eronnut vaikka minulle väitit että kaikki on avioliittosi osalta ohitse? Olet rakastanut häntä ja odottanut häntä koko ajan!? Se tuntuu minusta petokselta vaikka me emme olleet luvanneet toisillemme mitään ja vaikka minulla ei ollut mitään tarkoitusta tai tarvetta sitoa sinua mihinkään.

Olen uupumuksen takia sairaslomalla kun en pystynyt töihin enää sen jälkeen kun kerroit että haluat päättää suhteemme. Repesin täysin. Olen yrittänyt hoitaa lapset mutta olen ärtynyt ja tiuskin heille. He kyselevät koska tulet käymään ja mikset jo tule ja minä pakenen toiseen huoneeseen itkemään. En ole pystynyt heille kertomaan ettet enää halua olla kanssamme. En halua käydä äitini luonakaan koska tiedän että hän kysyy mitä sinulle kuuluu. En halua vastata kysymyksiin sinusta tai yleensäkään mistään enkä oikeastaan halua tavata ketään tai tehdä mitään. En vastaa puhelimeen, en avaa ovea, en lue nettikeskusteluja. Haluan nyt olla ihan yksin ja surra rauhassa. Olen vain. Keskityn hengittämiseen enkä tiedä enää edes miksi siihenkään. Turhaa kai sanoakin että kaikki tuntuu nyt merkityksettömältä ja turhalta. Olen lamaantunut, toimintakyvytön enkä tunne itseäni tässä tilassa. Omat voimakkaat tunteeni pelottavat minua. Sata vuotta sitten olisin varmaan saanut diagnoosin ’hysteerinen’, nyt vain haen lisää sairaslomaa. Minua hävettää. Minun ei ole tapana olla sairas tai poissa töistä muuta kuin lasten takia joskus.

Nukun huonosti. Sinun kainalossasi nukuin useimmiten levollisesti. Pidin siitä kun heräsin ja olit siinä lähelläni lämpöinen, iloinen, hellä ja turvallinen. Nukuit usein suu mutrussa ja otsa tiukassa rypyssä. Ehkä näit unta töistäsi tai tiukasta shakkipelistä. Kun heräsit olit kuitenkin aina hymyilevä. Ihana höpönassu! Minä olen aina ollut aamukärttyisä ja yllätyin kun aamut sinun kanssasi olivatkin ihan toisenlaisia. Saatoin jutella ja hymyilläkin(!) jo aamukahdeksalta vaikka minusta sanotaan ettei kannata puhua minulle ennen puoli yhtätoista koska puren, potkin ja syljen tulta aamuisin. Voi paska että harmittaa että nyt heräätkin toisen naisen kanssa! Olen pakahtua mustasukkaisuudesta, kateudesta, kiukusta, raivosta ja pettymyksestä. Mustasukkaisuus iskee minuun pitkäkyntiset käpälänsä ja ravistelee minua kuin 1100 kierroksen pesukonelinkous. Nyt syön melatoniinia iltaisin jotta pystyisin nukahtamaan ja sekään ei oikein tuota toivottua tulosta. Nukahdan kyllä mutta herään pian taas kieriskelemään tuskan hiessä ja mustissa ajatuksissa. En osaa käsitellä tunteitani. Olin oman avioliittoni aikana liian kauan elänyt niin kapeaa tunnerekisteriä etten enää osaa hallita itseäni ollenkaan kun tulee jotain uutta vastaan. Missä määrin tunteita pitäisi hallita etteivät ne kärsi inflaatiota? En minä tiedä!

Kaipaan sinua niin että vatsaan koskee ja tuntuu etten pysty kunnolla hengittämään. Olen kuin kävelevä avohaava.

sinun,
me-si

Itsesyytösten aika

2004-09-11T01:10:00.000+03:00

Panu,
En voi hyväksyä että minut hylkäsit, mutta haluaisin edes tietää mitä ajattelet. Tajuatko ollenkaan miten minua ahdistaa? Selittäisit minulle, voi luoja kun kertoisit miten tuohon ratkaisuusi päädyit. Minusta tämä tuntuu aivan käsittämättömältä. En huomannut että mikään olisi ollut huonosti, päinvastoin. Ja sitten sinä vain lähdet. Ymmärrätkö että tunnen itseni petetyksi? Kaikki jäi niin kesken. Ja sinä lupasit kirjoittaa minulle mutta et ole sitä tehnyt. Niin vähän siis arvostat sitä mitä meillä oli, ja minua. En tajua miten olet voinut näytellä minulle niin hellää ja rakastavaa jos tunteesi eivät olleet tämän syvempiä. Tunnen itseni tyhmäksi ja naurettavaksi. Miten minä olinkaan niin hyväuskoinen ja menin halpaan. Miten en huomannut että pidät minua vain väliaikaisena ajankuluna ja viihdykkeenä jonka voi lempata heti kun tulee jotain parempaa. Olen katkera.

Käynnistän fyysisen selviytymistaistelun. Käyn kuntosalilla kolme kertaa viikossa, pyöräilen. En syö juuri mitään koska minulla ei ole nälkä. Vitamiinit yritän muistaa. Hinkkaan reisiäni selluliittivoiteella, kuorin käsivarret suihkussa. Paistun kuntokeskuksen saunassa. Siivoan itseäni ja kotiani. Kodin kunnostaminen on saanut maanisia piirteitä. Siivoan ja järjestelen. Vien paperia paperinkeräykseen ja myyn nettikirpputorilla tavaroita joita en aio tarvita. Pystytin hyllyjä työhuoneeseen, vaihdoin kirjoituspöydän paikkaa, kiinnitin kattovalaisimet ja pyykinkuivaustelineen. Korjausompelin lasten vaatteita, silitin, laitoin kesävaatetta talvisäilöön. Vaikka järjestelen ja siivoan tuntuu ettei tule valmista. En saa ahdistustani siivottua pois. Auttaisit minua!

Laita minulle edes pieni viesti, kerro että et ole unohtanut.

Mielessäni kirjoitan sinulle kirjettä kauniilla käsialalla. Mietin antaisinko sinulle linkin tähän blogiini. Tavallaan sinulla on siihen oikeus, sinullehan minä kirjoitan ja toisaalta en tiedä mitä järkeä siinä on. En tiedä miten suhtautuisit. Suuttuisitko? Pelkäisitkö että ystävät, tutut ja kollegat lukevat tätä? Nauraisitko minulle? Ahdistuisitko? En tiedä enkä osaa edes arvata miten reagoisit. Minä en halua kiusata sinua. Jos haluaisin, kirjoittaisin hieman räväkämmin ja julkaisisin tämä kirjana. Niinkuin Carina Rydberg (Den högsta kasten, suom. Korkeinta kastia ja Djävulsformeln) joka kirjoittaa elämästään ja kohtaamistaan ihmisistä heidän oikeilla nimillään eikä säästä ketään (jollei erityisesti huvita). Minua vaivaa kiltin tytön syndrooma. Säästän ja suojelen sinua nytkin vaikka hylkäsit minut. Oma ehdottomuuteni vetää minua sopivan ja sopimattoman rajoille. Minä kutsun sitä rehellisyydeksi, mutta tiedostan että minun rehellisyys tuntuu monista julmalta ja että yleensä eletään mieluummin pienessä valheessa koko ajan kuin että oikeasti puhuttaisiin asioista niiden oikeilla nimillä. Se on mielestäni verrattavissa alkoholismiin. Pienessä hutikassa eletään pehmeää elämää eikä raitista päivää nähdä. Se on turruttavaa, siinä menee terveys ja todellisuudentaju.

Suunnittelen lähteväni muutamaksi päiväksi pois kotoa. Lähden tapaamaan itseäni ja minun pitäisi päättää mihin suuntaan jatkan jos jatkan.

sinun
me..si

Juokse!

2004-09-10T02:14:00.000+03:00

Panu pallomaha,
meidänhän piti laihduttaa yhdessä. Miten sen nyt käy? Sinä jatkanet ympärysmittasi paisuttamista ja minä laihdun kun ei ruoka maistu. Jollen sitten ala syödä suruuni. Olisimme voineet mennä leffaan katsomaan Spurlochin ”Super Size Me” ja siitä saamaan innostusta terveellisempiin elämäntapoihin.
Kävin yksin (no joo parintuhannen muun kanssa..) juoksemassa syksyisen maastojuoksun Leppävaaran metsässä. Joka kilometrin jälkeen tunsin piston rinnassani. En juoksemisesta vaan siitä että viime vuonna olit mukana ja annoin sinulle pusun jokaisen juossun kilometrin jälkeen. Nyt oli ihan pusuton juoksu. Kun vertailin aikoja näiltä kolmelta vuodelta kun olen osallistunut saatoin todeta että siihen pussailemiseen meni kymmenen minuuttia. Mutta ei se aika niin tärkeä ole. Toivon että ensi vuoden maastojuoksusta tulisi taas pusujuoksu. Treenaathan? Ihan siltä varalta että..

antilooppisi
m

Takaisin, heti!

2004-09-09T15:41:00.000+03:00

Panu,
Sinä kusipää-ääliö-idiootti! Etkö tajua että jos minut hylkää saa päälleen seitsemän vuoden kirouksen? (Jaan tätä omaani *hohoti*) Siitä pääset vain palaamalla luokseni ja olemalla minulle toosi kiltti. ;-) Kiristystä? Sitäkin rakkaani. Ajattelenhan vain sinun parastasi.. :-D

me

Miksi katastrofit iskevät yllättäen?

2004-09-08T04:55:00.000+03:00

Panuseni,

odotan että sinusta kuuluisi jotain, että laittaisit edes pienen viestin. En hyväksy että minut jätit enkä sitä että et edes enää pidä yhteyttä. Olen aivan murtunut ja itken lähes koko ajan. Olen nyt kuljeskellut tässä viikon ja itkeskellyt. Jossain vaiheessa tunsin kiukkua mutta se muuttui pian taas suruksi.
Eilen illalla kun lapset lähtivät isälleen ja olin vihdoin yksin kotona tunsin suunnatonta itsesääliä. Ja mustasukkaisuutta. Mustasukkaisuus ja kateus ovat minulle uusia kokemuksia. En muista että ne olisivat koskaan minua oikeastaan koskettaneet mutta nyt nekin ovat nostaneet päätään. Kidutan itseäni ajattelemalla mitä teet ex-vaimosi kanssa juuri nyt. Onko teillä hauskaa? Nauratteko yhtä paljon kuin mitä meillä oli tapana? Suuteletteko tekin punaisissa valoissa kaupungilla? Hellittekö toisianne niinkuin mekin teimme? Naitteko?

Kun minä sinut tapasin, kesken oman avioeroprosessini, olin jo useamman vuoden elänyt kotiloelämää. Toimin kuin robotti, hoidin arjen pyörityksen mutta en tuntenut enää mitään. En osannut iloita enää mistään. Tosin en tuntenut suruakaan juuri mistään. Päivät olivat sellaista tasapaksua mömmöä ja tylsää työtä. Mieheni ei ollut välittänyt minusta fyysisesti enää pitkään aikaan ja kärsin kosketuksen ja rakkauden puutteesta mitä en kuitenkaan halunnut itselleni myöntää. Kun tapasin sinut sulin ja raotin kotiloani. Kesti pitkään ennenkuin pystyin vapautumaan, mutta luotin sinuun täysin ja tunsin että välitit oikeasti minustakin. Se tuntui rakkaudelta. Viimeiseen tapaamiseemme saakka minusta tuntui että luotan sinuun ja että sinä rakastat minua ja minä sinua ja että kaikki on hyvin ja vihdoinkin voin olla onnellinen ja nauttia elämästäni ihan rauhassa ja täysin siemauksin. Kesä oli ollut täynnä kaikenlaisia käytännön vastoinkäymisiä asuntooni liittyen, mutta sinä olit tukenani ja kannatit minua niin että jaksoin.
Viimeisen yhteisen viikonloppumme vietimme Pariisissa. Oli perjantai kolmastoista päivä ja tuolloin vakuutuin siitä että se on onnenpäiväni kun nautin sinusta suunnattomasti ja kaikki tuntui niin hyvältä. Tuntui niin luontevalta olla kanssasi että en osannut pelätä että se joskus loppuu. En voi käsittää mitä tapahtui tuon jälkeen joka sai sinut lähtemään noin puolitoista viikkoa lomamme jälkeen. Etsin syytä itsestäni. Pidinkö sinusta liian kovaa kiinni? Mitä tapahtui? Vai onko ex-vaimosi niin paljon viehättävämpi kaikin tavoin että et voi häntä vastustaa? Minulle tuli taas olen-vanha-ruma-ja-lihava –tunne päälle vaikka oikeastaan en voi uskoa että olet siinä määrin ulkonäköfiksoitunut että noilla seikoilla olisi sinulle oikeasti suurtakaan merkitystä. Ainakaan sinulla ei olisi varaa olla jos katsoisit itseäsi peiliin.

Panu rakas, minä vihaan sinua. Ja rakastan. Suunnattomasti. Pohdin tuletko vielä kenties takaisin. En lähde sinusta taistelemaan. Väkivalloin otettu tai uhkailulla saatu ei ole omistamisen arvoista. Miten se sananlasku menikään että ei kannettu vesi kaivossa pysy.. (mistä tuokin sanonta nyt tuli mieleeni?) Minä toivon että sinä valitset minut. Ihan itse ja omaehtoisesti. Yritän ajatella niin että jos et palaa luokseni et ole myöskään sen arvoinen että minä täällä sinua odotan. Ja tämä on taas näitä järjen tuotteita joilla ei ole mitään tekemistä tunteiden kanssa! Itken ja suren kuitenkin vaikka yritän keksiä kaikenlaisia järkisyitä miksi minun ei niin tulisi tehdä.

Joka aamu kun herään toivon että tänään kadut sitä että lähdit ja joka ilta kun nukahdan toivon että huomenna palaisit luokseni.

mesi

Siirappia ja tuskaa..

2004-09-07T11:01:00.000+03:00

Panu rakas,

Annoin itselleni viikon aikaa harkita julkaisenko tätä blogia vai en. Kerrankin pakotin itseni miettimään mitä teen, tavallisesti teen ensin ja mietin sitten, jos mietin. Nyt olen odottanut ja yksi ikuisuudelta tuntuva painajaismainen viikko on kulunut. Nyt tämä sivu saa syntyä ja siitä saa tulla ihan oman näköisensä.
Kun ilmoitit että ex-vaimosi haluaa uuden startin jokin kuoli sisälläni. Tiesin että teet ja haluat kuten lastesi äiti toivoo. Tuntuu uskomattomalta että lähdet luotani noin vain yhteisen, intensiivisen ja ihanan vuoden jälkeen. Tämän ei pitänyt olla mahdollista. Sanoit että saan kertoa sinulle miltä minusta tuntuu. Nyt kerron. Et vastaile kovin innokkaasti sähköposteihini joten laitan sinulle jossain vaiheessa blogini linkin josta voit kurkistaa tunteisiini jos sinulle sattuisi tulemaan ikävä tai muuten vain kiinnostaa mitä minulle kuuluu. Tiedät mistä minut tavoitat jos haluat vastata.
Minä kerron miltä minusta tuntuu. Kerron kaikille. Linkki on vapaasti jakelussa. Lukekaa, tuntekaa, ajatelkaa, mässäilkää.. Ehkä joku saa tästä jotakin, samaistumisen tunteita tai viihdettä.
Kirjoitan tätä sinulle Panu, rakkaudesta. Pure Love. Koska haluan edelleen jakaa elämäni kanssasi. Kirjoitan tätä myös itselleni koska pelkään oikeasti etten selviä tästä. Tulkoon tästä selviytymistarinani.

mesi